Soittokunta järjesti puistokonsertin yllätyksenä kaupunkilaisille

0
VPK:n soittokunta soitti kaupunkilaisille ilmaiskonsertin tiistai-iltana Rauhanpuistossa.

Uudenkaupungin VPK:n soittokunta järjesti kaupunkilaisille yllätyksenä ilmaisen puistokonsertin tiistai-iltana.

– Soitamme tänään pirteää, myönteistä ja laajalle kuulijakunnalle sopivaa musiikkia, paljasti soittokunnan kapellimestari Kari Leino juuri ennen konsertin alkua.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun soittokunta ilmestyi kaupungille yllättäen soittamaan, vaan vastaava tempaus on järjestetty aiemminkin.

– Koronavuosien jälkeen olemme järjestäneet yllätysesiintymisen kerran kesässä. Joskus Pakkahuoneen rannassa ja nyt täällä Rauhanpuistossa.

– On luonnollisesti mukavaa tulla soittamaan elävän yleisön eteen, mutta samalla tämä on myös tarpeellista treeniä soittajille. Puhallinsoittimet soivat ulkoilmassa eri tavalla kuin sisällä. Lisäksi ulkona vallitseva säätila vaikuttaa soittimeen, selvitti kapellimestari Leino.

Harjoittelu on tarpeen myös siksi, että soittokunta on lähdössä konserttimatkalle Ahvenanmaalle heinä- elokuun vaihteessa. Mukaan tulee VPK:n nuorisopuhallinyhtye ONE.

Uudessakaupungissa VPK:n soittokuntaa on mahdollista kuulla seuraavan kerran lauantaina. Soittokunta esiintyy ilmaiskonsertissa torilla osana Merefesti-ohjelmaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän