Talous tasapainoon veroja korottamalla?

0

Lehti referoi torstain numerossa tarkastuslautakunnan arviointikertomusta. Puhuttaessa kaupunginjohtaja Vainion ehdotuksesta ensi vuoden veroprosentin mahdollisesta nostamisesta 8,11 prosentista 9,10 prosenttiin huomiota kiinnittää hänen kertomukseen antama vastine.

Hän toteaa, että ”tulopohjamme ei ole riittävä palveluvelvoitteemme täyttämiseen ja että taloussuunnitelman vuosia 2024–2025 ei saada tasapainoon ilman veronkorotuksia”. Onko niin, että ainoa tapa tasapainottaa kaupungin taloutta on tulosopeutus eli verojen nostaminen? Tosiasia tosin on, ettei viime vuosina punakynää ole käytetty lainkaan kaupungin käyttömenoissa. Kuluvana vuonna ei säästetty euroakaan.

Yrittäjällä, eläkeläisellä ja palkansaajalla ei yleensä ole käytössään keinoa kasvattaa tulojaan. Siksi säästetään kulutuksesta ja menoista. Kaupungilla on verotusoikeus mutta onko verojen nostaminen ensisijainen ja jopa ainoa tapa laittaa talous tulevina vuosina kuntoon?

Tarmo Kangas

Tarkastuslautakunnan pj.