
Suomen Lähijunat järjesti torstai-iltana kuntien edustajille tilaisuuden, jossa yhtiö esitteli erilaisia vaihtoehtoja lähijunaliikenteen kustannusten jaosta. Yhtiön toiveena on saada junaradan varren kunnat sitoutumaan hankkeeseen jo heti kesän jälkeen.
– Kunnanjohtajia kiinnosti erityisesti, miten kustannukset ja lipputulot jakaantuisivat. Olin varautunut, että tilaisuus kestää 1,5 tuntia, mutta keskusteluun menikin kolme tuntia, toimitusjohtaja Antero Alku Suomen Lähijunista toteaa.
Turku–Uusikaupunki-lähijunaliikenteestä on aiemmin puhuttu viiden miljoonan euron hankkeena. Nyt hankkeeseen olisi tulossa mukaan myös yhteys Saloon.
– Tämä merkitsee, että tarvitsemme kolmen junan sijasta viisi junaa.
Alku ei kerro julkisuuteen, mikä hankkeen hintalappu tällä kuviolla olisi, mutta vakuuttaa, että kuntia kohden kustannukset ovat kohtuullisia.
– Kustannukset eivät ole sellaisissa suuruusluokissa, että kuntatalous sakkaisi, jos lähtee mukaan. Yhdenkään kunnan edustajan silmät eivät pyöristyneet, kun luvuista puhuttiin, hän kuvailee kunnan edustajien reaktiota suljetussa tilaisuudessa.
Keskustelutilaisuus järjestettiin kulttuurikeskus Crusellissa ja siihen osallistui parikymmentä kunnan edustajaa eri kunnista. Alku korostaa, että tilaisuudessa oli myös Turun edustus.
Tilaisuudessa kävi selväksi, että esimerkiksi Föli-liikenteen kaltainen kustannusjako ei olisi kunnille mieleinen.
– Todettiin yhdessä, että periaatteessa pitää olla tasajako. Jos tulee alijäämää, sitä tulee samassa suhteessa kaikille ja jos tulee ylijäämää, se myös jaetaan kaikille, Alku toteaa. Hän myöntää, että alkuvaiheessa liikennöinti tuskin on voitollista, mutta luottaa sen jatkossa olevan.
Reitin jatkuminen Saloon lisää matkustajamääriä ja vähentää kuntien kustannuspainetta.
Suomen Lähijunat on esittänyt julkisuudessa toiveen, että kunnat voisivat vielä ennen heinäkuuta päättää, ovatko mukana hankkeessa. Torstai-iltana kävi selväksi, että aikataulu ei ole kaikille kunnille mahdollinen.
Alku kertoo, että yhtiö käynnistää VR:n kanssa neuvottelut kalustokaupan siirtämiseksi. Viimeisimmän neuvottelun mukaan Suomen Lähijunien pitäisi maksaa junat heinäkuussa, nyt yhtiön toiveena on, että kalustohankinta voitaisiin siirtää syksyyn.
– Rahoituksen hankinta on sillä tavalla haastavaa, että tämä on ensimmäinen kerta, kun Suomessa tällaista toimintaa pitää rahoittaa. Se on kaikille rahoittajille uutta.
Alkun mukaan yhtiön pitää saada ensin kunnat mukaan, se vakuuttaisi rahoittajat. Lisäksi yhtiön pitää saada liikenne- ja viestintäministeriö mukaan hankkeeseen, koska kunnat eivät nykylain mukaan voi ostaa junaliikennettä.
– Ministeriö on odottanut hallitusohjelmaa, mitä siinä sanotaan.
Jos lähijunaliikennehanke ei nytkähdä eteenpäin tällä seudulla, Suomen Lähijunat etsii startille uuden kohteen.
– Olemme koko ajan neuvotelleet kolmen tahon kanssa. Uusikaupunki – Salo -väli on meille matkamäärien ja liikennetaloutta ajatellen paras, siksi mielellämme lähtisimme tämän kanssa liikkeelle mahdollisimman pian, Alku sanoo.
Muina vaihtoehtoina lähijunaliikenteen käynnistämiseksi Suomen Lähijunat Oy:lla on Rauman ja Tampereen välinen junaliikenne sekä Vaasan sisäinen liikenne.
Vainio: Myös lähijunaliikenteen laadulla merkitystä
Uudenkaupungin kaupunginjohtaja Atso Vainio kertoo, ettei Suomen Lähijunat Oy odota kaupungilta vielä tässä vaiheessa sitoumusta hankkeeseen.
– Se tahdonilmaisu, jonka olemme antaneet aiemmin, riittää.
Vainio arvioi, että torstaisen tilaisuuden perusteella kustannukset kuntaa kohden eivät olisi kohtuuttomat.
– Mikäli ne kustannukset, jotka yhtiö on ilmoittanut, kestävät kriittisemmän tarkastelun, tuskin hanke kustannuksiin kaatuu. Mutta tässä vaiheessa emme vielä voi ottaa kantaa kustannuksiin, hän korostaa.
Vainio pitää tärkeänä myös sitä, lähijunaliikenne on laadukasta.
– Kaluston pitää olla nykyaikaista ja vuorovälien tiheät. Jotta lähijunaliikenne toimii, sen pitää olla niin kilpailukykyistä, että auton sijasta voi valita junan.
Turun suhtautuminen hankkeeseen on muille radanvarsikunnille tärkeä. Vainio tulkitsee sen myönteiseksi signaaliksi, kun Turku on ehdottanut Lähijunat Oy:lle liikennöintiä Uudenkaupungin lisäksi myös Turusta Saloon.