Kesälajit paahtavat täyttä häkää ja myös sairaalan viereisillä massakentillä on hikoiltu jo monta viikkoa. Paikallisen tennisseuran, Roiman isännöimät kentät talvehtivat tällä kertaa hyvin ja se näkyy kenttien hyvässä kunnossa jo tässä vaiheessa.
– Viime vuonna kenttä oli jäässä vielä myöhään keväällä. Nyt tätä ongelmaa ei ollut ja ehkä siksi kenttä on nyt saatu nopeammin kuntoon, Roiman puheenjohtaja Juha Hepojoki arveli.
Hepojoki on itse mukana kilpailutoiminnassa ja tänä kesänä seura lähtee sarjatennikseen perinteeksi muodostuneella kahdella joukkueella. Ykkösjoukkue teki kovan tempun viime kesänä ja tienasi paikan kakkosdivisioonaan, mikä on tässä kaupungissa harvinaista. Tosin tuuriakin tarvittiin.
– Me pääsimme nousukarsintavaiheeseen Mikkeliä vastaan ja he päättivät antaa luovutusvoiton. Näin päästiin juhlimaan nousua, Hepojoki kertoi.
Viime kesänä ykkösporukassa pelasivat Hepojoen lisäksi Jussi Salomäki , Kimmo Kuvaja ja Casper Santanen . Salomäki on edelleen Suomen rankingissa varsin korkealla.
Nelosdivaria tahkoavan kakkosjoukkueen mukana ovat ainakin Sauli Wagner , Riku Laine , Antti Kauppinen ja Jarmo Lännistö . Seurassa on kilpapelaajia enemmänkin, mutta osa pelaa vain turnauksissa tai ikämiessarjoissa.
Kahtena kesänä pyörinyt harrastesarja starttaa myös lähiaikoina, tällä kertaa seitsemän pelaajan voimin.
Hepojoki on iloinen kentän käyttömäärästä. Arki-illat ovat suurelta osin buukattuja vakiovuorolaisten toimesta, mutta irtovuorojakin varaillaan huomattavan paljon.
– Viime vuonna käyttöaste oli korkea ja alkukesän perusteella se on vain kasvamassa. Täällä on paljon kesällä Uudessakaupungissa aikaansa viettäviä ulkopaikkakuntalaisia, jotka käyttävät mielellään meidän kenttiä, Hepojoki totesi.
Massakenttiä on perinteisesti pystynyt varaamaan golfklubilta ja tämä onnistuu edelleen. Pieni hyppy modernimpaan malliin on nyt otettu, kun kenttien varaus on mahdollista tehdä myös sähköisesti. Julius-varausjärjestelmä näkyy Tennis-Roiman nettisivuilla ja sieltä näkee reaaliaikaisesti varaustilanteen ja kirjautumalla voi itse varata kentän.
– Maksu pitää tehdä silti golfklubille ja samalla sieltä saa avaimen, Hepojoki opasti.
Juha Laine