Ugissa haettu yli 6 500 ruokajakelun annosta kevään aikana – Ruokakasseja jaossa myös kesällä

0
Koulujen ylijäämäruoan jakelu on osoittautunut suosituksi Uudessakaupungissa. Kevään aikana annoksia on jaettu yli 4 000 hakijalle.

Koulujen ylijäämäruoan jakelu on noussut tänä keväänä kysytyksi palveluksi Uudessakaupungissa. Ruokaa on jaettu Uudenkaupungin yhtenäiskoululla, Kalannin ja Hakametsän kouluilla sekä Uudenkaupungin seurakuntakeskuksesta. Yhteensä ylijäämäruokaa on jaettu kevään aikana yli 4 000 hakijalle. Annoksia on tilastojen mukaan jaettu yhteensä yli 6 500.

– Ruokajakelu on sujunut hienosti ja yhteistyö koulujen kanssa on ollut helppoa ja mukavaa. Jatkamme mielellämme ruokajakelua ensi syksynä, SPR:n Varsinais-Suomen Ruokaa ja apua kaikille -hankkeen projektityöntekijä Miika Norro kertoo.

Samaa mieltä on myös kaupungin ruokapalvelupäällikkö Helvi Hyrynsalmi. Kaikki on hänen mukaansa sujunut hyvin ja syksyä varten on tarvetta vain muutamille hienosäädöille.

– Vapaaehtoiset ovat ihan supertyyppejä, jotka auttavat sekä kaupunkia että ruoka-avun hakijoita. Toisina päivinä ruoka on maistunut oppilaille paremmin kuin toisina, joten jaettavan ruoan määrä vaihtelee, Hyrynsalmi lisää.

Kalannissa on maalis–toukokuun aikana käynyt 1 144 henkeä hakemassa annoksia eli kävijöitä on ollut keskimäärin 32 päivässä. Yhtenäiskoululla on tammi–toukokuun aikana käynyt 2 409 henkeä eli keskimäärin 26 kävijää päivässä. Hakametsän koululla kävi toukokuun aikana 153 henkilöä eli 14 päivää kohden. Uudenkaupungin seurakunnan jakamana koulujen hävikkiruoka-annoksia on haettu tänä vuonna 598 kertaa.

– Luvut ovat aika isoja varsinkin Kalannissa. Näihin on laskettu todennäköisesti myös samalla hakureissulla naapureille tai muille tutuille viedyt annokset mukaan yksittäisiksi, Norro laskee.

Uudenkaupungin yhtenäiskoululla on jaettu ruokaa viime syksystä lähtien maanantaista perjantaihin ja Hakametsässä tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin. Kalannin koululla annoksia on jaettu tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin. Ruokajakelu on nyt jäänyt tauolle koulujen kesälomien ajaksi.

– Kalannin osalta ajatuksena olisi lisätä syksyllä myös perjantait ruokajakopäiviksi. Hakametsässä ja yhtenäiskoululla jatketaan samalla kaavalla kuin tähänkin asti, mutta jakopäiviä voidaan tarvittaessa lisätä myös muualle nopealla aikataululla, Norro lupaa.

Käytännössä ruokajakelua on tehty niin, että koulun henkilökunta vie oppilailta ottamatta jääneen ruoan lämpöastioissa sovittuun paikkaan ja SPR:n vapaaehtoiset huolehtivat ruokien jakelusta hakijoiden omiin astioihin. Jaettavia ruokia on saattanut olla esimerkiksi possunsuikalekastike, perunamuusi ja salaatti.

Norro on ilahtunut siitä, kuinka paljon halukkaita vapaaehtoisia ruokajakeluun on jo ilmoittautunut.

– Vapaaehtoiset ovat iloinneet siitä, että ruokajakelu on tarjonnut heille mahdollisuuden tehdä jotakin konkreettista ja hyödyllistä. Mukaan voi kuitenkin aina ilmoittautua lisäkäsiksi, jos vapaaehtoistyö kiinnostaa, Norro lisää.

Kaupungin ja SPR:n yhteistyössä toteuttama ruokajakelu on tarkoitettu kaikille, jotta ruokahävikki pienenisi. Norro korostaa, että hävikkiruoan jaossa yhdistyy monta hyvää asiaa: ekologisuus, yhteisöllisyys ja taloudellisuus.

– On ekologisesti ja taloudellisesti järkevää hyödyntää tuotannon, kuljetuksen ja valmistuksen resursseja vaatinut ruoka ravintona, eikä biojätteenä, Norro lisää.

Norro korostaa, ettei ruokajaossa kysellä hakijoiden palkkakuittien tai työtilanteiden perään, vaan ruokaa saa hakea kuka tahansa.

– Monet vapaaehtoiset ovat päätyneet ottamaan itsekin ruokaa mukaansa ja sekin vähentää hävikkiä. Tästä tekee vielä hienomman jutun se, että ruokaa hakemalla autetaan planeettaa voimaan paremmin ja jokainen tekee osansa hyvän asian puolesta, Norro summaa.

Välillä ruokajakelussa saattaa olla tarjolla esimerkiksi perunoita tai perunamuusia ilman kastiketta tai lihaleikettä. Silloin Hyrynsalmi kannustaa jalostamaan ruokia eteenpäin.

– Olen ollut paikalla neuvomassa, kuinka perunamuusia voi jalostaa esimerkiksi mausteita, sipulia tai kananmunia lisäämällä eteenpäin ja myös monet vapaaehtoiset ovat antaneet vinkkejä, Hyrynsalmi lisää.

Koulujen ylijäämäruoan jakelu jatkuu todennäköisesti 15. elokuuta, mikäli aikatauluihin ei tule koulujen puolelta muutoksia.

Fakta
Ruoka-apua kesän aikana

Uudenkaupungin SPR, Ystäväntupa, Alinenkatu 26: Kaikille avoin ja maksuton yhteisöllinen aamupala: tiistaisin 13.6. ja 20.6. kello 10–12, tapahtuma jää kesätauolle ja palaa syksyllä. Toteutetaan yhteistyössä A-killan kanssa, paikalla myös terveyspiste.

ViaDia, Lähde-vapaaseurakunta, Sepänkatu 3: Perjantai-kahvi kello 12–13. Kaikille avoin ja maksuton tilaisuus, joka sisältää myös ruokakassijakelun. Perjantaikahvit järjestetään vielä 9.6. ja 16.6. ja seuraavan kerran syksyllä. Ruokakassien jakelu jatkuu perjantaisin läpi kesän niin kauan kuin resursseja riittää.

A-kilta, Liljalaaksonkatu 7: Ruokakassijakelu keskiviikkoisin klo 10 alkaen, vuosimaksun maksaneille jäsenille. Kauppojen ylijäämäruoan jakoa joka viikko myös kesällä.

Ruoka-apua voi kysyä myös Uudenkaupungin seurakunnan diakoniatyöntekijöiltä. Seurakunnalta on mahdollista saada harkinnanvaraista apua kolmella tavalla. Ruokaa voi saada valmiiksi pakastettuna, kuivasta muonasta kerättynä ruokakassina tai osto-osoituksena ruokakauppaan. Diakoniatyötekijät päivystävät läpi kesän siten, että apua saa soittamalla henkilökohtaisiin numeroihin. Sonja Sarametsä päivystää 3.–18.7., Elise Heinonen 19.7.–6.8., Maarit Eresmaa 7.–15.8. ja 16.8.–4.9. päivystävät Sarametsä ja Eresmaa. Diakoniatyöntekijät päivystävät seurakuntakeskuksessa osoitteessa Koulukatu 6.

Ruoka-apua voi kysyä myös Varsinais-Suomen hyvinvointialueen sosiaalipalveluista.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän