Uimarannoille vastuullisesti

0

Helteet vyöryivät myös tänne rannikolle tällä viikolla. Samalla uimavedet alkavat lämmetä ja kutsua uimareita puoleensa.

Uudessakaupungissa on mistä valita, jos haluaa uimaan. Vaikka ihan keskustassa ei virallista uimapaikkaa olekaan, ei kovin kauas tarvitse lähteä. Kävely- tai korkeintaan pyörämatkan päässä sijaitsevat Santtiorannan ja Hiun uimarannat.

Merivesi voi olla vielä kylmää, mutta kaupungilla on myös kaksi järven rannalla sijaitsevaa virallista uimarantaa, jotka molemmat sijaitsevat Kalannissa, Kaukjärven ja Taipaleenjärven rannoilla.

Uudenkaupungin kaupunki vastaa uimarantojen kunnosta yhdessä ympäristöterveydenhuollon ja Ely-keskuksen kanssa. Keväthuollon aikana rannat ja laiturit on laitettu kuntoon, jotta uimarit voivat turvallisesti mennä veteen.

Kaukjärven ja Pyhämaan Telakanrannalla on tehty suurempia kunnostustoimia. Kaupungin ulkoalueiden hoitajat käyvät säännöllisesti tarkistamassa rannat ja tyhjentävät roskikset ja ulkokäymälät.

Vaikka kaupunki huolehtii alueiden kunnosta ja siisteydestä, myös käyttäjillä on vastuu huolehtia omista jätteistään. Kaikki mikä kulkee rannalle mukana, kulkee yhtä helposti sieltä myös pois.

Uiminen on hyvä tapa viilentyä, mutta tärkeää on myös huolehtia riittävästä veden juomisesta ja ihon suojaamisesta.

Ilmatieteenlaitos muistuttaa, että auringon UV-säteily on Suomessa voimakkaimmillaan juhannuksen aikoihin. Vaatteet, varjo ja aurinkovoide suojaavat paitsi palamiselta myös säteilyltä.

UV-säteily on huipussaan silloin kun aurinko on korkeimmillaan ja taivas pilvetön eli yleensä kello 11–15 välillä.

Ilmatieteen laitokselta muistutetaan, että ohut pilvi ei estä säteilyä, vaan jopa 90 prosenttia pääsee sen läpi.

Uimarannoilla makoileva altistuu huomattavasti herkemmin säteilylle kuin pystyasennossa touhuileva ulkoilija, joten vaikka haluaisi ruskettua, kannattaa ainakin välillä piipahtaa vedessä.

Risto-Matti Kärki