Uudenkaupungin seurakunnalle

Uudenkaupungin seurakuntaneuvoston kokouksessa 21.6. käsiteltiin mm. kulttuuriperintöasioita. Pöytäkirjan esittelytekstissä todetaan mm. ”Seurakunnalla on lakisääteinen yhteiskunnallinen tehtävä huolehtia yhteisestä kulttuuriperinnöstä…”. Seuraavassa kokousasiassa päätetään siitä, että Suomen kansainvälisesti tunnetuimman ja arvostetuimman elossa olevan taiteilijan, Hannu Väisäsen tilaustyönä Uudenkaupungin seurakuntakeskukseen teetetyt maalaukset myydään. Todellista kulttuuriperintöä siis laitetaan myyntiin, vaikka juuri on todettu sen säilyttämisen olevan seurakuntien yhteiskunnallista vastuuta. Päätös tuntuu varsin ristiriitaiselta ja heikosti perustellulta.

Uudenkaupungin seurakuntakeskuksen suunnitteli menestynyt arkkitehti Pekka Ilveskoski ja sinne hankittiin kutsukilpailuna taiteilija Hannu Väisäsen teokset, jotka valmistuivat aivan 1990-luvun alussa. Teokset ovat upea esimerkki oman aikakautensa laadukkaasta taiteesta, jotka ovat jättäneet seurakuntalaisille mahdollisuuden paitsi ihastella ja nauttia hyvästä taiteesta, myös pohtia niiden avulla elämän iloja ja suruja, kuten taiteen kuuluukin tehdä. Perustelut myymiselle hämmästyttävät, kyse ei ole säästöstä, vaan silkasta ahdasmielisyydestä.

Mm. Taiteen valtionpalkinnolla, Finlandia-palkinnolla ja Pro Finlandialla palkittu Väisänen on tehnyt kirkollista taidetta mm. Oulun tuomiokirkkoon ja Kontulan kirkkoon. Uudenkaupungin seurakuntakeskukseen yli 30 vuotta sitten tilatut työt eivät siis ole ainoita lajissaan. Emme tiedä, minkälaisen sopimuksen taiteilija ja seurakunta aikanaan tekivät, mutta nykyään tilaustaiteen sopimuksissa on ehto, että taiteilijan on saatava tietää, jos teoksia ollaan poistamassa tai myymässä ja myös jälleenmyyntikorvauksista tällaisessa tapauksessa sovitaan. Taiteilija Hannu Väisänen totesi tämän päätöksen kuultuaan, että on ”aivan lyöty”. Hän ei siis ole saanut seurakunnalta tietoa asian käsittelystä eikä päätöksestä.

Uudestakaupungista kotoisin oleva menestynyt taiteilija Katja Syrjä kommentoi päätöstä: ”Hannu Väisäsen teokset olivat minulle ainoa henkireikä nuorena uusikaupunkilaisena ja olen ollut niistä niin ylpeä”. Uudenkaupungin matkailuoppaat kertovat matkailijaryhmille Koulukatua ajaessaan myös ylpeinä seurakuntakeskuksen hienoista taideteoksista, jotka todellakin ovat tämän kaupungin hienoimpia julkisia taideteoksia.

Taideteosten myymistä perustellaan sillä, että ne ovat tuntuneet seurakuntalaisista ”etäisiltä ja vaikeasti lähestyttäviltä”. Kuuluuko taiteen siis ensisijaisesti olla helppoa ja valmiiksi pureskeltua, jotta sen äärelle voi pysähtyä ja hiljentyä? Vai mihin yllättävä halu arvostettujen teosten poistamiseksi todellisuudessa perustuu? Jos tämä on seurakunta, jollainen Uudenkaupungin seurakunta haluaa olla, ei se ole enää se kotiseurakunta, jonka me koemme omaksemme.

Mari Jalava, Päivi Sappinen, Petri Hatakka.

Uudenkaupungin seurakunnan jäseninä vuoteen 2023 saakka