Tanssia he harrastavat sekä yhdessä että erikseen, eikä musiikillakaan ole aina niin suurta merkitystä.
– Häissä siskoni halusi esittää hengellisen laulun ja toivoi, että me tanssimme sen rytmiin. Ei ongelmaa, pitkin askelin vedettiin, Jussi muistelee.
Luule on Virossa alakouluikäisenä harrastanut lavatanssikilpailuja ja aikuisena kansantansseja ja päässyt esiintymään jopa Tallinnan laululavalla. Tanssikärpänen puraisi kuitenkin vasta hänen muutettuaan Suomeen.
– Virossa ei ole tällaista tanssikulttuuria kuin Suomessa. Ei ole tanssilavoja.
Jussia tanssiparketit ovat vetäneet puoleensa jo vuosikymmeniä, vaikka alku ei tapahtunutkaan omasta tahdosta.
– Se alkoi sillä lailla, että isä pakotti minut järjestämilleen kursseille. Nuoria kaivattiin Kaivolan kesäteatteriin tanssimaan, ja isä ajatteli, että opettajan pojan pitää näyttää muille esimerkkiä.
Siitä alkoi Jussin tansseissa käynti. Hän muistelee, että 60-luvun lopulla tanssit olivat ainoita paikkoja, joissa nuoret tapasivat toisiaan.
– Ei tanssitaidoilla ollut merkitystä. Kaikki osasivat tanssia, ainakin sitten, jos ottivat vähän rohkaisua.
Jussi kuitenkin täsmentää, että tanssilavoilla ei nykyään tapella, vaikka maine on joskus ollut hurja.
Discokulttuurin myötä perinteiset tanssilavat vähenivät, mutta Jussi löysi tansseja esimerkiksi opiskelupaikkakunnaltaan Raumalta.
– Opiskeluaikoina kävin joka ilta tanssiravintoloissa, seitsemän iltaa viikossa.
Opiskelut jäivät taka-alalle, kun hänen piti käydä töissä muun muassa satamassa rahoittaakseen tanssiharrastuksensa.
– Rauman tansseista löytyi vaimokin, mutta tansseihin tuli 30 vuoden tauko. Edesmennyt vaimoni oli tanssin harrastaja, muttei halunnut käydä tansseissa. Kun jäin leskeksi, aloitin uudestaan harrastuksen.
Eläkkeelle jäätyään vuonna 2015 tanssi vei jälleen mennessään ja hän osallistui kursseille ja alkoi kiertää tanssipaikkoja.
Jussi kehuu uusikaupunkilaisten Miia Elon ja Kalle Jalavan opetusta.
– Alle 20 hengen kursseilla saa henkilökohtaista opetusta.
Luule ei ole yhtä suuri tanssikurssien ystävä kuin miehensä. Hänen mielestään tanssia oppii parhaiten tanssimalla.
Huhtikuussa Vaajasaaret avasivat kesälavakauden Someron Esakalliolla, mutta ajomatkat eivät ole Luulen mieleen.
– Neljä tuntia autossa viiden tunnin tanssien tähden on aivan liikaa, Luule sanoo.
Kesäkaudella tansseja on liki joka päivä.
– Tiistaisin Turun Tortinmäelle, keskiviikkoisin Punkalaitumen Särkkään, torstaisin Littoisten lavalle ja perjantaisin Loimaan Pappisiin. Lauantaisin tanssitaan useimmiten Yläneen Valasrannalla, mutta myös Lapin Salamakalliolla tai Raision Huvilinnussa, ja sunnuntaisin Turun Uittamolla Jussi luettelee.
Lähitienoon tanssijoilla on oma keskusteluryhmänsä, jossa vaihdetaan kuulumisia ja sovitaan tanssireissuista. Kimppakyydit ovat pelastus, sillä polttoaineen ja lippujen hinnat ovat kallistuneet.
– Minunkin piti eläkkeelle jäätyäni hankkia töitä, roudarina, rakennusurakoitsijana, maatilan renkinä ja toimittajana, kun eläke ei yksin riitä harrastukseen, Jussi kertoo.
Korona-aikana Vaajasaaret järjestivät kahdeksat yksityistanssit. Ensin mökillään Hepojärvellä ja sitten Laitilan Tanssikanalassa ja Juhlatalo Sirpussa. Paikalle saapui tanssijoita kaukaakin.
Jussin lempitanssi on ruotsalainen bugg. Lavoilla pärjää yleensä foksin, tangon ja valssin askeleilla.
– Tanssin mieluiten lattareita, rumbaa ja salsaa, Luule sanoo.
Parilta sujuvat myös muun muassa polkka ja jenkka. Ei siis ihme, että vientiä löytyy.
– Tanssimme toistemme kanssa vain yhden kolmasosan illasta, Jussi kertoo.
– En pääse istumaan, jos on miesten haku, Luule sanoo.
Jussin mielestä kaikenlaisille tanssijoille on tilaa, vaikka joku ehkä vierastaa käden ali tanssijoita tai ”helikopterimiehiä”. Jotkut tulevat lavoille ”urheilemaan” tanssitossuissa.
– Minulla on aina korkokengät. En koskaan tanssi lenkkareissa, Luule kertoo.
Aloitteleville tanssijoille Jussilla on yksi neuvo.
– Riippumatta siitä, mitä orkesteri soittaa, voi tanssia foksin askelin.
Jussi on käynyt tansseissa muuallakin, muun muassa Ruotsissa.
– Ei tällaista ole muualla maailmassa. Kävin Tukholmassa kerran tanssimassa, mutta siellä on erilainen kulttuuri. Tanssitaan aina kaksi hidasta ja kaksi nopeaa, yleensä buggia. Eikä siellä ole hakurivejä, vaan paria vaihdetaan ”lennossa”.
Tanssissa on monta puolta. Se on liikuntaa, sosiaalista kanssakäymistä ja jopa eroottista.
– Tanssit ovat hieman kuin jäänne menneisyydestä. Mies valitsee ja mies saa viedä. Mutta Luulen mielestä menen välillä pois rytmistä, Jussi tokaisee.
– Pakko on pysäyttää, Luule kuittaa.
Tanssimaan
Laitilan Tanssikanala
Yliskallion lava, Pyhäranta
Vehmassalmen paviljonki, Vehmaa
Uudessakaupungissa tansseja Pakkahuoneen iltatoreilla ja Santtiorannan leirintäalueella
