Uudessakaupungissa liikkui alkuviikosta tavallista runsaammin vanhoja ranskalaisia autoja, sillä varsinaissuomalaisilla alan harrastajilla oli tapaaminen Automuseon parkkipaikalla. Peugeoteja, Citroenejä ja Renaulteja eri vuosilta oli paikalla toistakymmentä ja alan harrastajilla riitti jutusteltavaa.
– Mulla oli aiemmin Pappa-Tuntureita, mutta sitten kyllästyin niihin ja siirryin autoihin. Ranskalaisten lisäksi minulla on yksi italialainen Fiat 850, kertoi Kari Valtanen .
Tapaamiseen hän oli tullut vuoden 1970 Citroen 2CV:llä eli rättikattositikalla. Yksilö tuotiin helsinkiläiselle alan harrastajalla Tanskasta vuonna 1990.
– Kaveri pisti sen täysin osiin, sinkitti ja äänieristi korin ja vaihtoi moottorin tuplatehoiseksi, mutta ulkoapäin auto on saman näköinen kuin uutena. Itse olen muun muassa antanut Poikolaisen Pertin entisöidä penkit, kun vanhat olivat pahasti kuluneet ja muuta sellaista pientä.
Valtaselle oli 1970-luvulla itsellään vakiokäytössä vastaava auto, mutta kun talvi tuli niin ilmajäähdytteisenä se oli kylmä ja yhteistyö jäi silloin lyhyeksi.
Paikallisten iltapäivätapaamisten lisäksi vanhojen autojen harrastajilla on Suomessa ja Euroopassa erilaisia useita päiviä kestäviä tapaamisia. Valtanen on kesällä lähdössä Sveitsiin usean kymmenen rättärin kulkueen mukana.
– Helsingistä menemme laivalla Tallinnaan, sitten ajamme muutama sata kilometriä ja Latviassa nousemme uudelleen laivaan ja matkaamme Saksaan ja sieltä sitten ajamme Sveitsiin. Matkoihin menee viikko kumpaankin suuntaan ja viikko ollaan perillä.
Pitkä ajomatka vanhoilla autoilla saattaa tuntua riskipeliltä, mutta ei alan harrastajaporukassa. Omat autot tunnetaan läpikotaisin ja tietoa ja taitoa löytyy porukasta enemmän mitä googlesta.
– Itsekin otan esimerkiksi ylimääräisen kytkimen mukaan ja monenlaista muuta pientä osaa ja suurella osalla on samaan tapaan varaosia ja tietenkin työkaluja mukana. Nämä vanhat autot ovat lopulta hyvin yksinkertaisia ja tien päällä pystyy tekemään kaikenlaista, kun vaan tietää.
Jokin aika sitten Valtanen vaihtoi autoon kytkinlevyn ja sai koko koneen kymmenessä minuutissa irti. Ranskalaisiin autoihin on myös kaikkia varaosia hyvin saatavilla eivätkä hinnat ole mahdottomia.
Kiinnostus ranskalaisautoihin on saattanut alkaa jostain yksityiskohdasta. Janne Nummela ihastui aikanaan Sitikan kaasunestejousitukseen.
– On minulla ollut muutama rautajousinenkin auto, mutta aina olen palannut vanhaan. Vanhoja autoja omistan useampikin, mutta vain yksi on varsinaisesti työn alla, tällä hetkellä se on Citroen BX, joka pitäisi saada kasaan.
Nummelalla on kaverin kanssa halli vuokrattuna harrastukselle, mutta ihan täydeksi friikiksi hän ei suostu.
– Talvisin harrastus on jäissä, kun hallia ei juuri kannata lämmitellä, mutta lämpimänä aikana tulee välillä innostuksenpuuska ja hallilla menee pitkiä aikoja. Ihan alusta asti en autoja entisöi, vaan ne ovat yleensä ajokuntoisia, kun hankin ne. Ja raaskin myös luopua niistä aikanaan, kun jokin uusi projekti tulee vastaan.
Tapaamiseen Nummela tuli kesäautollaan, vuoden 1995 Citroen Xantialla. Hän hankki sen nelisen vuotta sitten. Lämmityslaitteessa oli vikaa, joka tiesi koko kojelaudan purkamista ja ruostevaurioita siellä täällä, mutta nyt auto on kuin uusi.
– Eipä näitä enää juuri liikenteessä näy. Polttoainetta kuluu kyllä enemmän kuin uusilla autoilla, mutta ei mitenkään älyttömästi, kun rauhallisesti ajelee.
Jussi Arola
