Viikaistenmäelle rakentuva monitoimijatalo Wintteri on edennyt harjannostajaisvaiheeseen. Urakka on edennyt aikataulussaan ja tällä hetkellä Wintteri on puoliksi valmis.
– Muutama vuosi sitten, kun sivistys- ja hyvinvointikeskuksena tunnettu monitoimijatalo oli vielä synnytystuskissaan, sai kaupunkimme uuden sydämen eli Kaupunginlahden ympäristöineen. Nyt voimme juhlia aikaa, jolloin kaupunkimme on sydämensä lisäksi saamassa uudet aivot eli oppimisen, sivistyksen ja hyvinvoinnin kehdon Wintterin, Uudenkaupungin kaupungin tekninen johtaja Jari Nikkari totesi harjannostajaisissa pitämässään tervetuliaispuheessa.

Nikkari muistutti, että Wintterin kaupunkikuvaa täydentävä siluetti kuvastaa virkamiesten, poliitikkojen ja kuntalaisten yhteistä tahtoa: Wintteristä luodaan kaikille kaupunkilaisille oma tila.
– Rakennuksen sisätiloissa voi jo aistia tulevien päiväkotilasten pirteän pulputuksen, oppilaiden onnellisen olotilan, lukion luovan laadukkuuden, kansan- ja musiikkiopistojen menestyvän muuvin, liikunta- ja uimahallin universaalin upeuden ja kaikkien kaupunkilaisten kokoontumispaikan kuhinan, Nikkari runoili.
Hän vertasi rakennushankkeen elämänkaarta sen rakentajan elämänkaareen. Nikkari kuvaili, kuinka rakennus on aluksi vain innostunut pilke sitä haluavan silmäkulmassa.
– Syntymänsä jälkeen rakennus muuttuu päivä päivältä ja, kun tietty kehitysvaihe on ohi, sitä ei saa enää koskaan takaisin, Nikkari lisäsi.
Nikkari totesi, että rakennuksen valmistuttua alkaa sen ylläpito, jonka tavoitteena on, että vielä kymmenien vuosien jälkeenkin silmä lepää rakennuksen rungossa ja sen sisuskalut toimivat moitteettomasti.
– Tämän me tiedämme myös toteutuvan yhteisessä Wintterissämme, koska tämän tavoitteen eteen olemme tehneet ja teemme edelleen töitä, Nikkari sanoi.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mauri Kontu (kesk.) muistutti juhlassa pitämässään rakennuttajan puheessa, että Wintteri on kaupungin historian suurin julkinen investointi. Kontu totesi, että siitä olisi paljonkin kerrottavaa, mutta hän valitsi kolme merkittävintä asiaa.

– Hanketta valmisteltiin pitkään, koska tiedettiin, että Pohitullin ja Viikaisten koulut ja kaupungin uimahalli ovat tiensä päässä. Oli siis pakko tehdä jotakin. Kävimme läpi monia vaihtoehtoja ja keskustelu oli vilkasta julkisuudessa, mutta myös virkamiesten ja luottamushenkilöiden kesken, Kontu sanoi.
Hän totesi, että päätös Wintterin rakennuttamisesta tehtiin kaupunginvaltuustossa lopulta yksimielisesti. Kaupunki ja rakennuttajayhtiö SRV päätyivät elinkaarimalliin, joka sitouttaa kaupungin ja rakentajat yhteen pitkäksi aikaa.
Kontu huomautti, että Suomen kunnat ovat vuoden vaihteesta lähtien olleet uuden edessä, kun sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi siirtyivät hyvinvointialueille pois kuntien harteilta. Hän luonnehti Wintterin osaamiskeskusta yhdeksi kaupungin keskeisimmistä tulevaisuuden kehityksen ja kasvun kulmakivistä.
– Kuntien päätehtäviksi jäi elinvoiman, koulutuksen ja hyvinvoinnin luominen. Uudessakaupungissa uudistettiin strategiaan ja siinä todettiin lyhyesti, että tulevaisuutemme suunta ja vetovoimaisuus rakentuu ensinnäkin monipuolisiin yksityisiin ja julkisiin työpaikkoihin, mutta lisäksi osaamiseen ja koulutukseen sekä hyvinvoinnista huolehtimiseen, Kontu summasi.
Kontu muistutti, että harjannostajaiset ovat aina etenkin rakentajien juhla. Hän kiitti hankkeen pääurakoitsijaa eli rakennusyhtiö SRV:tä, mutta myös työmaalla olevia rakennusalan monia ammattilaisia.
– Vain teidän kättenne kautta tämä kaikki on ollut mahdollista. Projektin onnistumisen edellytyksenä on yhteistyö kaupungin organisaation kanssa. Tähänastiset kokemukset yhteistyöstä ovat myönteisiä ja luottamusta herättäviä. Kiitos myös kaupungin omalle väelle, Kontu kiitteli.
– Kuulkaa, tästä tulee upea kokonaisuus ja pitkäaikainen kaupunkilaisten voimaannuttaja, Kontu lisäsi.
Rakennusyhtiö SRV:n puheenvuorosta vastasi yhtiön strategisen hankekehityksen johtaja Hannu Lokka. Hän sanoi, että koko Suomen mittakaavassakin Uuteenkaupunkiin rakentuva monitoimijatalo on poikkeuksellisen monipuolinen.

– Harjakorkeuteen noussut rakennus palvelee kaupunkilaisia helmikuusta 2025 alkaen. Rakennus on jo lopullisessa muodossaan ja siinä on vesikatto. Laskelmien mukaan rakennuksessa käy sen valmistuttua päivittäin noin 1 600 uusikaupunkilaista eli liki 10 prosenttia kaupungin asukkaista, Lokka totesi.
Lokka muistutti, että harjannostajaiset ovat se päivä, jolloin rakennuttaja kiittää rakentajia. SRV:n kautta työmaalla on työskennellyt tähän mennessä yli 600 henkilöä.
– Olette tehneet valtavan muutoksen alueella ja rakennusalalla kunnioitetaan kädentaitajien ammattitaitoa. Työmaa on toiminut 1,5 vuotta ja hankkeessa on käytetty paljon paikallisia tekijöitä. Projekti kestää tontilla kuitenkin yli kolme vuotta, mutta jo tässä vaiheessa näkee, että lopputuloksesta tulee todella hyvä, Lokka tiivisti.
Uudenkaupungin kaupunginjohtaja Atso Vainio totesi, että Wintterin rakentamisen edettyä puoleen väliin voi jo sanoa, että tunnelmat ovat mahtavat.
– Wintteri on kaikessa monipuolisuudessaan juuri sitä, mitä Uusikaupunki tarvitsee nyt ja tulevaisuudessa. Se auttaa meitä entisestään profiloitumaan dynaamiseksi seutukaupungiksi, summasi Vainio.
Fakta
Monitoimijatalo Wintteri
Rakentaminen aloitettiin keväällä 2022.
Peruskivi muurattiin kesäkuussa 2022.
Hanke etenee aikataulussaan.
Rakennus valmistuu keväällä 2025.
Päiväkoti, peruskoulu ja lukio muodostavat Wintterin toiminnan ytimen.
Taloon tulee myös kaupungin nuorisotoimi, musiikki- ja kansalaisopisto, digitaalinen omatoimikirjasto sekä kaupunkiverstas.
Liikuntatiloiksi tulee monitoimihalli ja uimahalli.
Wintteri-nimi on kunnianosoitus pedagogi ja koulumestari Johannes Winterille.
Wintterin laajuus on 22 600 bruttoneliömetriä.
Tästä oppimisen ja kasvun tiloja on noin 13 000 brm2 ja liikunnan tiloja noin 9 600 brm2.
Rakennus lämmitetään maalämmöllä, aurinkoenergialla ja kaukolämmöllä.
Hankkeen urakoitsija ja palveluntuottaja on SRV Rakennus Oy.
Arkkitehtisuunnittelun on toteuttanut Arkkitehdit von Boehm-Renell Oy.
Wintterin rakennuttaminen toteutetaan elinkaarimallilla eli SRV vastaa kiinteistön ylläpidosta vuoteen 2045 asti.
Wintterin rakennusinvestointi on 62,06 miljoonaa euroa.
Rakennuttaminen ja väistötilakustannukset 3,5 miljoonaa euroa.
Sen palvelusopimus 28,18 miljoonaa euroa (sisältää 20 vuoden ylläpitokustannukset sekä korjaussuunnitelman), irtokalusteet ja laitteet 3,5 miljoonaa euroa.
Kaupunki sai opetus- ja kulttuuriministeriöltä 1,2 miljoonan euron valtionavustuksen uimahallin ja sisäliikuntahallin rakentamista varten.
Lähde: Uudenkaupungin kaupunki