Neuvosto päätti 21.6. yksimielisesti luopua Hannu Väisäsen tekemistä taideteoksista seurakuntakeskuksessa. Neuvoston päätöksiin voi hakea muutosta oikaisuvaatimuksella, jolloin asia käsitellään uudestaan. Lehtikirjoituksilla ja protestoimalla päätös ei muutu. Vai onko eräillä kyse enemmänkin huomion hakemisesta itselleen? Vai halusta loukata kirkkoherraa, joka on kärsivällisen asiallisesti selvittänyt asiaa.
Kirkosta eroamisella uhkaaminen on erityisen naiivia ja triviaalia. Mistä silloin oikeasti erotaan? Lakataan käymästä kirkossa, lopetetaan 1,5 %:n kirkollisveron maksaminen vai ei uskota enää seurakunnan versioon Jumalasta.
Protestoijat eivät ole kauheasti itsekään ylistäneet Väisäsen taideteoksia, vaan ovat asettuneet puolustamaan taiteilijaa. Mikä lienee heidän motiivinsa? Eikö meidän pitäisi puhuakin vain teoksista, joista varsinkin ” Luominen ja kolme pylvästä ” muistuttaa maallikon silmin lähinnä rumanväristä lankkuaitaa. Sen symboliikka ei aukene edes taiteilijan omilla selityksillä.
Joku viisas on sanonut ” jotain minäkin ehkä ymmärtäisin jos sitä ei minulle selitettäisi”. Kuten kotimme seinillä olevia maalauksia myös julkista taidetta on voitava vaihtaa – vähintään 30 vuoden välein. Kun teos kuuluu omistajalleen niin miksi sen myynti tai vaihtaminen toiseen loukkaisi taiteilijaa?
Kulttuurin ja taiteen yhtenä tehtävänä on luoda toivoa, yhteenkuuluvuutta ja armollisuutta. Voimaannuttaa – sekä pidentää elämää. Ei tuottaa mielipahaa eikä kärsimystä.
P.S. – Jospa minäkin uhkaan erota kaupungista ja näin säästän 8 % kuntaveron, mikäli Wintteriin tulevat teokset eivät miellytä silmääni.
Tarmo Kangas