Heinäkuun lopulle luvassa sateita

0
Mikäli ennusteet pitävät paikkansa, voi loppukuusta olla Uudenkaupungin taivaalla enemmän sadepilviä. Kuva Heikki Blinnikka.

Suomessa heinäkuun viimeiset viikot kuluvat tuoreen Forecan kuukausiennusteen mukaan tavallista sateisemmassa säässä. Elokuun alussa sää voi muuttua hetkeksi kuivempaan ja lämpimämpään suuntaan.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n 12. heinäkuuta julkaiseman kuukausiennusteen mukaan heinäkuun jälkimmäisellä puoliskolla on tavallista sateisempaa säätä sekä suuressa osassa Suomea että muualla Pohjois-Euroopassa. Sade tulee paljolti kuurotyyppisenä, joten sadekertymässä voi olla suurta vaihtelua paikkakuntien välillä.

Ajoittain sää on siis tuulista, pilvistä ja sateista, mikä pitää lämpötilan maan eteläosassa ja keskivaiheilla vähän matalampana kuin ajankohdalle on tyypillistä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän