Musiikin synnyttämä elämys voi olla yllätys myös musiikin ammattilaiselle.
– En ole etukäteen ajatellut esimerkiksi pitäväni tietystä kappaleesta erityisemmin, mutta huippumuusikon heittäytyvä soitto saakin unohtamaan kaiken muun. Sävelet menevät ihon alle ja kyynelkanaviin, kuvailee Jämsä.
Hänen omassa elämässään musiikki on kulkenut luontevana osana elämää niin iloissa, suruissa, arjessa kuin vapaa-ajalla.
– Aloitin pianon soiton 6-vuotiaana. Kun pyrin musiikkiopistoon, oli pianoon niin paljon halukkaita, että minulle tarjottiin muita soitinvaihtoehtoja. Onneksi näin, minusta tuskin olisi tullut ammattipianistia.
Uudeksi soittimeksi valikoitui huilu.
– Äitini perusteli huilun valintaa sillä että huilua on kivempi kantaa kuin selloa, nauraa Jämsä.
Kuitenkin ensikohtaaminen huilun kanssa on jäänyt elävästi Annaleena Jämsän mieleen.
– Kun sain ensimmäisen äänen soimaan, oli lumoutunut. Ääni oli niin kaunis, että ilmoitin saman tien että minusta tulee ammattihuilisti.
Jämsä kuvailee huilun olevan sielukas, ketterä, eteerinen ja iloinen.
– Jos se olisi eläin, se olisi ehdottomasti lintu. Huilu laulaa kauniisti, sirkuttaa sirosti, liitelee vapaana ja pyrähtelee vikkelästi. Näin on moni säveltäjäkin sen nähnyt: huilu esittää lintua mm. lasten musiikkisaduissa Pekka ja susi ja Eläinten karnevaali.
Huilun livertelevä ja pyrähtelevä luonne on soittajalle myös haaste.
– Säveltäjät tykkäävät kirjoittaa meille huilisteille paljon nopeita nuotteja. Niitä sitten työstämme otsa hiessä, jotta saisimme ne kuulostamaan helpoilta. Huilisti tarvitseekin näppärät sormet ja pitkäjänteisyyttä niiden harjoittamiseen, Jämsä kertoo.
Huilistilta vaaditaan luonnollisesti myös hyvää hengitystekniikkaa.
– Tärkeintä soittajalle on mielestäni kuitenkin vilkas mielikuvitus, musiikillinen luovuus ja innostus, pohtii Jämsä.
Soittamisen haasteisiin kuuluu lisäksi sopivan soittimen löytäminen.
– Huilut ovat hämmästyttävän erilaisia keskenään ja sopivan soitinyksilön löytyminen on kuin löytäisi sielunkumppanin. Sen jonka kanssa resonoi kauneimmin, toteaa Jämsä.
Muusikon ammatti on ollut Annaleena Jämsälle haave jo lapsesta alkaen.
– Tämä on ammatti, jossa ei tule koskaan valmista, ja se on yhtä aikaa parasta ja pahinta. Ihanaa on se että hienoa musiikkia riittää tutkittavaksi loputtomasti, niiden sävyjä, värejä, tunnelmia. Soittamalla oma rohkeus ja taito tulkita lisääntyy kaiken aikaa. Pahinta on silloin tällöin nurkan takaa hiipivä ilmaisua kahlitseva itsekritiikki, ja turhautuminen siihen, että työstäni ei jää konkreettista jälkeä. Tällöin hyvää vastapainoa on käydä tiskivuoren tai pyykkikasan kimppuun, kertoo Jämsä.
– Soittajalle on tärkeää silloin tällöin kuulla yleisöstä kantautuvaa palautetta ja kiitosta. Pitää muistaa, että heillekin musiikki on tärkeää ja kuulijoita varten me tätä työtä teemme, eivätkä he välitä pienistä “virheistämme”.
Jämsälle konserttitilanne on aina ainutlaatuinen.
– Ilmassa on sähköä, kun kymmenet, sadat tai tuhannet ihmiset kokoontuvat yhteen ja hiljentyvät kuuntelemaan musiikkia hetkessä, joka pian on jo ohi. Yritän antaa jokaisessa konsertissa kaikkeni, elää hetkessä ja keskittyä musiikin vivahteisiin.
– Jännitän esiintymistä aina, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Jännitys kuuluu mielestäni muusikon ammattiin, ja pyrin näkemään sen supervoimana: sen avulla pystyn keskittymään paremmin ja soittamaan intensiivisemmin.
Hän toivoisi jokaisen pääsevän kerran elämässä kokemaan sen miltä tuntuu kuunnella konsertti ykköshuilistin tuolilta, keskeltä suurta sinfoniaorkesteria.
– Rouheva sointi vyöryy ylitse uskomattomalla voimalla, tiivistää Jämsä kokemuksen.
Päätoimisesti Annaleena Jämsä soittaa Tampere Filharmoniassa huilun äänenjohtajana.
– Vastaan siis useimmiten konsertin huilusooloista ja olen vastuussa huiluryhmämme yhtenäisestä soitosta ja työvuorojemme tasaisesta jakaantumisesta.
Arkipäivisin orkesteri harjoittelee kapellimestarin ohjaamana viikoittain vaihtuvaa ohjelmistoa. Työviikko huipentuu konserttiin, joka soitetaan Tampere-talossa yleensä perjantai-iltaisin.
– Yhteisharjoitusten lisäksi työaikaamme kuuluu henkilökohtaista harjoittelua – jokainen osaa oman osuutensa siis hyvin jo ensimmäisen yhteisharjoituksen alkaessa.
Päätyönsä ohella Jämsä opettaa tulevia huilunsoitonopettajia. Hän on myös kansainvälisesti konsertoivan Oslo Kammerakademi -kamariyhtyeen jäsen.
Musiikki kuuluu myös arkeen.
– Vastamelukuulokkeet kulkevat mukanani, niissä soi joskus klassisen musiikin kirjo, joskus jazz tai pop. Kotonamme soi lähes aina. Jos ei minun huilu, mieheni tuuba tai tyttären viulu, niin sitten todennäköisesti kaiuttimissa tai radiossa. Käyn myös mielelläni konserteissa, saan elämyksistä valtavasti inspiraatiota omaan soittooni.
Akkuja Annaleena Jämsä lataa touhuamalla lasten kanssa ja harrastamalla kevyttä liikuntaa, kuten uintia tai lenkkeilyä.
– Läheisen halaaminen on myös yksi parhaista keinoista rentoutua.
Uudenkaupungin tunnelmalliset kadut ovat tulleet Annaleena Jämsälle tutuiksi, sillä hän on vieraillut Crusell-viikolla jo kymmenisen kertaa. Nuorelle soittajalle viikko oli kesän kohokohta.
– Olen todella innoissani ja otettu, että pääsen nyt itse opettamaan ja soittamaan Crusell-viikollla. Odotan myös kuulevani upeita konsertteja muilta viikon taiteilijoilta.
Annaleena Jämsä esittelee huilua soittimena kaikille kiinnostuneille Päivän puhalluksen yhteydessä maanantaina 24.7. klo 12 Uudenkaupungin torilla.
Tässä sarjassa esittelemme etukäteen muutaman Crusell-viikolla esiintyvän muusikon. Crusell-viikko järjestetään Uudessakaupungissa 22.-29.7.2023