Jalkapalloa ja näytöspainia – Karjurockin perhepäivässä oli nähtävää kaikenikäisille

0
Jalkapallo-ottelussa tehtiin lukuisia maaleja puolin ja toisin.

Karjurockin portit avautuivat jälleen ensimmäistä kertaa tämän vuoden osalta torstaina kello 16. Autoja parkkipaikalla olikin jo neljän maissa jonkin verran. Ihmiset saapuivat kuitenkin paikalle vähitellen, joten pitkää jonoa ei lipunmyynnin ja narikan kohdalle päässyt syntymään.

– Arvoisa yleisö, hyvät naiset ja herrat, tytöt ja pojat, aikuiset ja lapset, tervetuloa Karjurockiin 2023, kuuluu juonto kello 17 aikaan.

Somestarat vs. Karjurock Allstars -jalkapallo-ottelu on alkamassa sisäänkäynnin kupeeseen rakennetulla jalkapallokentällä. Kilpailijat, etenkin Somestarat-joukkue näyttää napsivan kuvia tiuhaan tahtiin. Väkeä on kerääntynyt kentän laitamille, etenkin lapsia, jotka vaikuttavat kannattavan suosikkejaan.

– Tämä on hyväntekeväisyysottelu, täällähän ei taklata, eikö vain, juontaja toteaa. Pian ottelu sai alkaa.

Noin 50 minuuttia kestäneessä ottelussa tehtiin lukuisia maaleja puolin ja toisin, mutta rankkarikisassa Karjurock Allstars vei lopulta voiton Somestaroista. Se ei katsojien intoa lannistanut, vaan ottelun jälkeen somettajia tervehtimään juoksi suuri lauma lapsia.

Pian kertyi pitkä jono myös Youtubeen videoita tekevän  Siniverkkarimiehen , eli Tero Heikkilän vetämään Money Bowling -kisaan, jossa kilpailija voittaa sen palkinnon, johon pallo osuu.

Festivaalialue on jonkin verran muuttunut edellisestä vuodesta. Itse paikka on yhä sama, mutta lavat sijaitsevat eri paikassa, ja myyntikojujen paikkoja oli muutettu. Suuri osa kojuista sijaitsee esiintymislavojen läheisyydessä. Esiintymislavat eivät ole sisäänkäynnin lähettyvillä aiempien vuosien tapaan, vaan hieman kauempana.

Paikalla oli runsaasti lapsiperheitä, joten meno oli rauhallista. Monelle Karjurockin perhepäivä onkin muodostunut perinteeksi.

– Kyllä tämä on ihan jokavuotinen perinne, kertoo Tiina Vänni . Vännin lapsi, seitsenvuotias Alina Laine on pitänyt tapahtumasta myöskin. Hän aikoo syödä pehmis-jäätelön.

Vännin seurassa liikkuu myös Aaltosten perhe, Jenni , Antti ja Aada Aaltonen .

– Aika hyvillä tunnelmilla, toteaa Jenni Aaltonen heidän mielialastaan tapahtumassa.

– Nyt olemme ensimmäistä kertaa Aadan kanssa täällä, hän kertoo. Nelivuotias Aada vaikuttaakin olevan innoissaan tapahtumasta. Aikuiset aikovat palata festivaalialueelle vielä viikonlopun aikana.

Illemmalla, puoli seitsemän aikaan järjestettiin esiintymislavojen läheisyydessä SLAM! Wrestling Finland Show -paininäytös. Sitä kokoontui seuraamaan suurehko joukko katsojia kehän ympärille. Ottelijat olivat pukeutuneet mitä erilaisimpiin asusteisiin. Saattoipa paini välillä siirtyä kehän ulkopuolellekin. Ihmiset katsoivat ja kuvasivat paininäytöstä mielenkiinnolla.

Torstai-illan esiintyjät olivat Kuumaa ja Dinturist .

Lauantaina festivaalialueen portit aukeavat kello 14.30. Musiikista vastaavat Eini , Hired Gun , Neon 2 , Maija Vilkkumaa , Stratovarius , Klamydia , Petri Nygård ja D-A-D . Festivaalin ikäraja perjantain ja lauantain aikana on 18.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän