Pyrkimys kalan käytön lisäämiseen on maailmanlaajuinen trendi, kun väestönkasvu vaatii entistä enemmän ruokaa. Myös suomalaiselle kala maistuu edelleen ihan hyvin, mutta kalastus tai kalankasvatuksen lisääminen ei ole ongelmatonta.
Petri Rannikko on toiminut vuosikymmeniä kalatalouden eri tehtävissä. Hän on ollut töissä muun muassa Saaristomeren tutkimuslaitoksella, Varsinais-Suomen kalastajaliitossa, Vakka-Suomen Kalastuspuistossa ja on nyt viimeisiä viikkoja Länsi-Suomen Kalatalouskeskuksen toiminnanjohtajana ennen siirtymistään elokuun alussa Lännen Kalaleader -hankkeen leipiin. Samalla hän luopuu Kustavin-Uudenkaupungin kalatalousalueen toiminnanjohtajan tehtävästä.
– Kala on kaikin puolin terveellistä ja lähivesistä kalastettuna se on mitä parasta lähiruokaa. Siitä on myös kehitetty monenmoisia helppoja valmistuotteita kotitalouksille ja suurkeittiöille, joten kalan käsittelytaitoakaan ei nykyaikana tarvitse, hän sanoo.
Kalastajien saama saalis tai kasvattajan tuotos kyllä yleensä menee kaupaksi, mutta ongelmia aiheuttaa maailmanmarkkinoiden mukaan määräytyvä hinta, joka vaikuttaa suomalaiseenkin kalan hintaan ilman että kalastaja tai tuottaja voi asiaan vaikuttaa.
– Nykyisen työpaikkani Kalatalouskeskuksen toiminnan fokus on kalavesien hoidossa. Osa valtion keräämistä kalastuksenhoitomaksuista ohjautuu kalatalouskeskusten hankkeille ja niitä käytetään myös neuvontatoimintaan ja kalastuksenvalvontaan.
Tuleva työnantaja Lännen Kalaleader taas on Ravakan hallinnoima uuden ohjelmakauden hanke, joka keskittyy pääasiassa kaupallisten kalastajien avustamiseen.
Hankkeen alue ulottuu Uudestakaupungista pohjoiseen Merikarvialla ja siihen kuuluu myös sisämaasta muun muassa Säkylän Pyhäjärvi. Ammatikseen kalastavien määrä alueella ei ole kovin suuri, troolareita on eniten Uudessakaupungissa, Raumalla ja Porin seudullakin on jokunen. Yksin toimivia ammattimaisia rysäkalastajia on rannikkoalueella muutamia kymmeniä.
– Edellisellä ohjelmakaudella Kalaleaderin kautta on esimerkiksi edistetty kalasatamien parantamista. Toinen tärkeä tehtäväkenttä on ollut kalastajien avustaminen esimerkiksi EU-tukien hakemisessa.
Hankkeen puitteissa tehdään myös isompia selvityksiä ja seurataan alan kehitystä, jota ammattikalastajat eivät itse useinkaan ehdi tekemään.
– Vaikkapa jossain päin maailmaa pyydykseen tehdyn uuden innovaation osalta yritetään selvittää sen soveltuvuus paikallisiin olosuhteisiin. Kalastajan työ on sesonkiaikoina niin hektistä, että silloin ei omiin kokeiluihin ole aikaa ja sesonkien ulkopuolella tehdyt kokeilut eivät ole useinkaan tositilanteessa käyttökelpoisia.
Markkinointi on yksi asia, jossa hanke pyrkii kalastajia auttamaan. Ja ohjaava tekijä EU-hankkeessa on tietenkin ilmastomuutoksen torjunta, jota myös kala-alalla edistetään.
Ulkomerellä olevia kalavesiä vaivaa hyljeongelma, rannan lähellä se ongelma on pienempi, mutta sitten vastassa ovat vapaa-ajan asuntojen omistajat.
– Verkkokalastus ja hylkeet eivät samoihin vesiin mahdu. Merimetsokanta Uudenkaupungin edustalla on vähentynyt, mutta nyt Raumalle on syntynyt Suomen suurin jopa 35 000 yksilön yhdyskunta. Se hotkii päivässä monikymmenkertaisesti rysäkalastajan kuukauden saaliin.
Harrastuksena kalastus on säilyttänyt asemiaan ja onkijoita näkee vesistöjen äärellä määrättyinä aikoina paljonkin. Harrastuksen sivutuotteena saa edullista syötävää, koska ”työtunnille” ei harrastuksessa lasketa hintaa.
Kalankasvattajia kuormittaa edelleen erityisesti ympäristöluvan hakuprosessi, vaikka sitä on pyritty useaan otteeseen virtaviivaistamaan. Prosessi on edelleen varsin hidas ja raskas ja kun lopputulos on epävarma, niin monet yrittäjät ovat luovuttaneet, nykyisiä kasvattamoja ei laajenneta vaan suljetaan eikä uusia perusteta.
– Uusikaupunki oli mukana muutama vuosi sitten hankkeessa, jossa kaupungin vesiä käytiin läpi siinä mielessä, että kaupunki hakisi sopivalle alueelle kasvattamoluvan ja sitten ”myisi” liiketoiminnan alan toimijalle. En tiedä, miten asia on hankkeen päättymisen jälkeen edennyt.
Lupahakemusta voisi verrata siihen, miten kaupunki kaavoittaa alueita teollisuus- ja liikerakentamiseen ja rakentaa niille infrastruktuurin, jolloin yritys voi tulla ”valmiiseen pöytään.”
Esimerkiksi Metsähallitus tekee omilla vesialueillaan tällaista. Rannikko uskoo, että Uudenkaupungin alueen luville olisi kyllä kysyntää.
Merikasvattamot eivät enää ole läheskään niin pahoja vesistön saastuttajia kuin takavuosina, mutta ravinteita niistä kyllä pääsee karkuun. Uuteenkaupunkiin rakennettu kuivan maan kasvattamo ei menestynyt, samoin Ahvenanmaalla monta kokoluokkaa isompi laitos on ollut vaikeuksissa, Varkaudessa on tällä hetkellä totinen yritys menossa.
– Kuivan maan kasvattamot ovat hyvin riippuvaisia energian hinnasta, koske sitä kuluu paljon. Investoinnit ovat myös isoja, teknisiä ongelmia on ratkottu, mutta niitä on edelleen ja kalan hinta saattaa vaihdella eli epävarmuustekijöitä on paljon.
– Merialueella on tutkittu muun muassa umpikassikasvatusta, jossa päästöt mereen olisivat lähes olemattomat, mutta ne eivät ole oikein toimineet, ainakaan kaupallisessa mielessä, samoin muutama päivä sitten uutisoitu putkikasvattamo tuntuu hieman epävarmalta keksinnöltä.
Jussi Arola