Kalanti-kassiaan esitteli kappalainen Aino Savolainen , joka kertoi myös omasta tiestään Kalantiin.
– Tässä kassissa on minulle mieluisia asioita. Muutenkin tunnen itseni etuoikeutetuksi kun saan tehdä työtä täällä historiallisessa Kalannissa ja sen kauniissa kirkossa, Savolainen totesi.
Kassista paljastuivat vuoronperään kukka, ikoni, kirja, marjanpoimuri ja lenkkarit. Seudun marjamaat ja lenkkipolut saavatkin kiitosta Savolaiselta.
Hän kertoo myös työssään kokeneensa jo paikkakunnalle tulostaan lähtien sen vahvan kotiseutuhengen ja yhteisöllisyyden, joka Kalannissa vallitsee. Toisista välitetään ja häntä autetaan.
– Muistan, että yksi ensimmäisiä työtehtäviäni täällä oli mennä seurakunnan puolesta onnittelemaan erästä 90 vuotta täyttänyttä kalantilaista herraa. Tulin kysyneeksi kuinka kauan hän on asunut Uudessakaupungissa. Minulle tehtiin kyllä hyvin selväksi, että olen kalantilainen, Savolainen muistelee.
Pappina hän sanoo olevansa iloinen siitä, että saa työskennellä paikkakunnalla, jossa kristinuskolla on vahvat juuret jo muinaisuudessa sekä myöhemmälläkin ajalla herännäisyyden myötä.
Savolainen mainitsee Liisa Eerikintyttären sekä 1800-luvulla Kalannissa asuneen Efraim Jaakolan , jonka virsiä on nykyisessäkin virsikirjassamme. Kalannin kirkon maalauksetkin kertovat omaa tarinaansa. Kalanti onkin erikoislaatuinen paikka, jonka omaa identiteettiä tulee vaalia.
Vahvaa yhteishenkeä Kalannissa kiitti myös Kalanti-seuran puheenjohtaja Anniina Kukkula .
– Tästä nämä vuotuiset päivät ovatkin hyvä esimerkki ja iso kiitos seuralle. Meitä on pieni porukka, mutta yhteistyöllä saamme tämän aikaan. Sekä muitakin tapahtumia, kuten yhteisiä talkoita. Myös yhteistyö eri yhdistysten välillä on hyvää, Kukkula kertoi.
Mitä olisivat Kalanti-päivät ilman esiintyjiä, joita Kukkulakin kiitteli. Satu Sarkomaa soitti mukaansa tempaavia säveliä ja illan lopuksi kuultiin Tauno Siirin hersyttäviä murrerunoja. Aiheena mikäs muu kuin rakkaus.
Pähkäiltävää riitti myös perinteisessä esineen tunnistuksessa. Tehtävä ei ollut helppo, vaikka arvuuttelemassa oli iso joukko vanhaa maaseudun väkeäkin. Joku lämmitysvehje ehkä?
Osaksi oikeaan osuivatkin, mutta vain kolme esineen oikeaksi lopulta tunnisti. Kyse oli ”silitysrautahellasta”, jolla silitysrauta lämmitettiin.
Kiviä ja kasvojaankin sai maalata 4H:n toimesta, väliajalla nauttia kahvista ja maistuvista pullista sekä tutustua Veikko Pirilän rukinlapoihin ja Päivi Sandellin maalauksiin. Taas olikin yksi kalantilaisuuden vuotuisista kohokohdista kääntymässä kohti iltaa.
Rauno Laine
