Vakka-Suomesta on tänä vuonna mukana vain muutamia urheilijoita. Uudenkaupungin Kenttäkarhuja Lahdessa edustaa Pauliina Aalto , joka palasi lähes 30 vuoden tauon jälkeen Kenttäkarhujen urheilijaksi. Hän edusti viime vuoteen asti Raision Kuulaa.
42-vuotias Aalto on tänä vuonna heittänyt naisten kiekkoa 50,39 metriä, millä hän sijoittuu Suomen tilastoissa kuudenneksi. Ykkösenä on Tampereen Pyrinnön Salla Sipponen tuloksella 58,07.
Aallon ennätys on 52,86 vuodelta 2011. Hän on voittanut urallaan yhden aikuisten SM-mitalin, hopeaa vuonna 2005. Hyviä sijoituksia on myös lähivuosilta, sillä vuosina 2021 ja 2017 hän oli neljäs.
Naisten kiekon karsinta on ohjelmassa heti torstai-iltana kello 18.55 ja finaali kilpaillaan perjantaina kello 17.05 alkaen.
Keihäänheittäjä Elina Kinnunen ei edusta enää Kenttäkarhuja, vaan kilpailee tällä kaudella Turun Urheiluliiton asussa.
Koko viime kauden olkapäätään kuntouttanut Kinnunen on tällä kaudella heittänyt tuloksen 52,06, millä hän on Suomen tilastoissa kymmenentenä. 24-vuotiaan Kinnusen ennätys on 55,41 vuodelta 2019.
Kisan ylivoimainen mestarisuosikki on alle 23-vuotiaiden EM-pronssia voittanut Anni-Linnea Alanen , joka on ainoana suomalaisena puhkaissut 60 metrin rajan tällä kaudella. Alasen ennätys on tältä kesältä 62,45.
Myös naisten keihään karsinta heitetään heti torstaina kello 17 alkaen. Mitalit ratkotaan loppukilpailussa perjantaina kello 19.20 alkaen.
Laitilan Jyskeestä Lahdessa on mukana kolme urheilijaa. Kävelijät Venla Laiho ja Maria Antola ovat mukana torstaina 10 kilometrin kävelyssä, joka alkaa kello 19.
28-vuotiaalla Laiholla on porukan neljänneksi kovin ennätys, mutta hän ei ole kilpaillut tällä matkalla tänä vuonna. 21-vuotias Antola puolestaan on Suomen tämän kauden tilastoissa neljäntenä, mutta ennätys on osallistujien seitsemänneksi paras.
Kolmas Jyskeen urheilija Lahdessa on Lotta Metsärinta , joka on mukana 400 metrin aitajuoksussa. Vasta 18 vuotta täyttänyt Metsärinta on juossut matkan tänä vuonna aikaan 63,56. Suomen tilastoissa hän on sijalla 19.
Naisten 400 metrin aitojen alkuerät juostaan lauantaina kello 15.50 alkaen. Finaali juostaan sunnuntaina kello 17.