Kyläjuhlien sarjan aloitti jo viime sunnuntaina perinteinen Pyhämaa-päivä. Tässä viikonlopussa vietetään Pyhämaalla Luodolla tuulee -tapahtumaa ja Lokalahdella on oma Suvipäivä. Kalanti-päivän vuoro on kuun lopulla.
Tässä viikonlopussa Lokalahdella vietetään myös Natural High Healing festivaalia. Tämä valtavirrasta poikkeava, päihteetön festari on yhdessätoista vuodessa kasvanut hiljalleen Pohjoismaiden suurimmaksi hyvinvointitapahtumaksi, minne tullaan viihtymään samanhenkisten ihmisten kanssa myös maamme rajojen ulkopuolelta.
Kesän suurista musiikkijuhlista Suomen suurin maalaisrockfestivaali Karjurock ja puupuhaltimien taikaan luottava Crusell-viikkoa pääsevät vauhtiin heinäkuun puolivälin jälkeen.
Musiikin ystäville on myös tarjolla yksittäisiä konsertteja sekä useita yhteislaulutilaisuuksia.
Liikunnasta tai sen aloittamisesta kiinnostuneille on mm. ohjattua puistojumppaa, porrastreenejä ja yhteisiä pyörälenkkejä. Kaupungin kaikille avoimilla rantasaunoilla voi käydä pulahtamassa veteen ja nauttimassa löylyistä.
Museot ja taidenäyttelyt tarjoavat kiinnostavaa katsottavaa kulttuuria harrastaville, samoin kesäteatterit. Eikä sovi unohtaa risteilyjä ja opastettuja teemallisia kävelyretkiä. Lapsille on tarjolla myös omia retkiä.
Lisäksi kaupungin torilla on ohjelmaa lauantaisin, Pakkahuoneen iltatorilla keskiviikkoisin ja Kalannin Männäisten torilla perjantaisin.
Tässä on listattu vain osa kaupungin runsaasta lähiviikkojen tapahtumatarjonnasta. Jokaiseen makuun löytyy varmasti ainakin yksi kiinnostava juttu.
Kesätapahtumille leimallista on se että ne niiden järjestäminen vaatii paljon talkootyötä ja vapaaehtoisia. Paras kiitos ahertajille on että yleisö tulee paikalle runsain joukoin ja hyvällä kesämielellä.
Maija Ala-Jääski