Kaupungin joukkoliikenne uudistuu syksyllä – Nimiehdotuksia kaivataan

0
Aiemmin kutsuohjattua liikennettä kutsuttiin Ukikyydiksi, mutta kyseessä oli kokeilu, joka sellaisenaan jo päättyi. Nyt Uudenkaupungin joukkoliikennettä uudistetaan kokonaisuudessaan.

Uusikaupunki on kilpailuttanut joukkoliikenteen reitit uudelleen. Nämä uusitut reitit ja aikataulut tulevat voimaan 10. elokuuta. Kaupunki pyrkii uudistuksilla tarjoamaan samoilla kustannuksilla laadukkaampaa joukkoliikennettä koko kunnan alueelle.

Uudistuksen myötä kaikki kaupungissa kulkevat bussivuorot ovat avoimia ja kuntalaisten käytettävissä yhdellä lipulla eli niin sanottujna pelkkiä koululaiskyytejä ei enää ole. Käyttöön tulee myös uusia lipputuotteita ja yhdistelmälippuja.

Uusi joukkoliikennelinjasto koostuu 13 linjasta, joilla jokaisella on oma linjanumero sekä keskusta-asiointia palvelevasta kutsuliikennepalvelusta. Pienet muutokset aikatauluihin ja reitteihin ovat mahdollisia.

Reitit ja aikataulut voi tarkistaa tulevaisuudessa verkkopalvelusta ja sopivaa reittiä voi etsiä erillisellä haulla. Palvelusta, kuten reiteistä ja uusista lipputuotteista tiedotetaan elokuun aikana. Keskustan kutsuliikennepalvelun otetaan käyttöön ensi syksyn aikana.

Kaupunki teki viime joulukuussa asukaskyselyn joukkoliikenteestä ja sen tuloksista kävi ilmi, että nykyistä joukkoliikennettä on hankala käyttää ja, että bussivuorot koetaan olevan suunnattu lähinnä koululaisille.

Asukkaat toivoivat, että joukkoliikenne palvelisi laajemmin kuntalaisia, esimerkiksi työmatkalaisia, ikäihmisiä tai toisen asteen opiskelijoita. Uudistuksen myötä esimerkiksi bussilla pääsee linja-autoasemalta sairaala-alueelle useamman kerran päivässä.

Päätös joukkoliikenteen uudistuksesta on tehty 19. kesäkuuta kaupungin hallituksessa. Lainvoimaiseksi päätös on tulossa heinäkuun puolivälin jälkeen.

Kaupunki järjestää infotilaisuuden joukkoliikenteen järjestelyistä. Tilaisuus on kaikille avoin ja se pidetään torstaina 3. elokuuta kello 17 alkaen Demotilassa, osoitteessa Pohjoistullikatu 11. Tilaisuus on hybriditilaisuus ja osallistua voi myös etänä.

Mikä nimeksi joukkoliikenteelle?

Uudenkaupungin uudistuvalle joukkoliikenteelle etsitään nyt napakkaa nimeä. Uudistuksen myötä joukkoliikenne palvelee asukkaita nykyistä paremmin niin paikallisesti kuin seudullisesti.

Tarkoituksena on myös selkeyttää joukkoliikenteen reittejä, lipputuotteita sekä matkustamiseen tarvittavaa infoa.

Millä nimellä joukkoliikennettä kutsutaan muualla? Raumalta löytyy Gyyt, Turussa on toiminut jo vuosia Föli, Tamperelaisia kuljettaa Nysse, mikä olisi nimi Uudenkaupungin palvelulle? Hyvä nimiehdotus on lyhyt, iskevä, kuvaava ja ehkä myös paikallinen jollakin tapaa.

Nimikilpailuun voi osallistua 16. heinäkuuta asti. Nimiehdotuksen voi jättää kaupungin verkkosivujen kautta osoitteessa uki.fi/joukkoliikenne. Nimiehdotuksen voi käydä jättämässä myös Passariin.

Kaupungin työryhmä valitsee nimen ehdotuksien perusteella ja nimi julkaistaan 3. elokuuta kaupungin nettisivuilla. Ehdotuksen voi käydä jättämässä myös nimettömästi.

Osallistujien kesken arvotaan kaksi palkintoa, jotka molemmat sisältävät kuukauden ilmaisen joukkoliikennelipun Uudenkaupungin sisäiseen liikenteeseen ja matkakassin varustettuna paikallisilla tuotteilla.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän