Emma Broström , 18, sai ensimmäisen kesätyöpaikan jo 14-vuotiaana.
– Alussa syynä kesätyön hakemiselle oli halu tienata omaa rahaa ja tekemisen saaminen kesäksi, Broström kertoo.
Nykyisin Broström työskentelee pääasiassa ravintola Bistro Bayssa, mutta tekee toisinaan vuoroja myös Pakkahuonella.
– Tämä on toinen kesäni Bistrossa. Teen töitä täällä myös koulun ohella. Syyt työn tekemiselle ovat edelleen samat kuin viisi vuotta sitten, Broström toteaa.
Myös Oskari Lalla , 18, käy kesätöissä samoista syistä.
– Täytyyhän ne menot jotenkin kustantaa, Kuljetusliike A&J Lehtosella työskentelevä Lalla toteaa.
Myös Lallalle kyseessä on toinen kesä samalla työpaikalla.
– Töitä on tullut tehtyä myös koulun ohella silloin, kun työntekijälle on ollut tarvetta.
Lalla kertoo tekevänsä töitä tänä kesänä myös Lännen Koneurakoinnissa.
Vaikka kyse onkin kesätöistä, nuorten työnkuvat ovat täysin erilaiset.
– Täällä Lehtosella työhöni kuuluu pakettiautojen ja pyöräkuormaajien ajaminen. Lännen Koneurakoinnissa taas ajan traktoria turvesuolla, Lalla kertoo.
Broström kertoo, että työ ravintolassa on monipuolista.
– Työni koostuu lähinnä tarjoilusta ja baarityöstä. Silti joka päivä töissä on erilainen.
Kesätyöt vaativat nuorilta keskenään erilaisia asioita.
– Tuntemusta koneista täytyy olla. Lisäksi joustavuus on tärkeää.
Broströmin mukaan myös ravintolatyössä tarvitaan joustavuutta.
– Työntekijän tulee olla kärsivällinen. Asiakaspalvelutaidot ja joustavuus ovat tärkeässä osassa.
Kummankaan mielestä kesätöiden hakeminen ei ole tuntunut erityisen vaikealta. Välillä haasteita on kuitenkin ollut.
– Tänä keväänä oli vähän hakemista siinä, mistä töitä löytyisi. Hain useisiin paikkoihin, koska tarvitsin lisää töitä Lehtosella tekemäni työn ohelle.
Lallalle on tärkeää, että työ on mieluinen.
– Olen aina hakenut sellaisia töitä, jotka kiinnostavat minua aidosti. Siksi minua ei esimerkiksi tulla näkemään ravintolassa tai ruokakaupassa töissä, Lalla naurahtaa.
Broströmillä kesätöiden haussa on onnistanut joka kerta.
– Aikoinaan pääsin Pakkahuoneelle töihin ensimmäisellä yrityksellä. Sen jälkeen minua pyydettiin toistuvasti kesäisin takaisin.
Broströmin mukaan samalla tavalla kävi myös silloin, kun hän haki Bistroon töihin.
– Kun hommat hoitaa hyvin, samaan paikkaan voi jäädä töihin pidemmäksi aikaa.
Sekä Broström että Lalla aloittivat kesätöiden tekemisen jo nuorena. Molempien työhistoriaan on mahtunut monenlaisia töitä.
– Aikoinaan aloitin työt mansikkamaalla. Sen lisäksi olen tehnyt töitä kotonamme kesäisin pidettävässä pop up -kahvilassa ja Pakkahuoneella kolme vuotta, Broström kertoo.
Kahviloissa työskentelyn jälkeen Broström kaipasi vaihtelua.
– Halusin kokemusta myös ravintolassa työskentelemisestä. Bistro oli minulle entuudestaan tuttu paikka, joten päätin hakea töihin sinne.
Myös Lalla on ollut töissä useammassa paikassa.
– Aloitin sipulin istuttamisesta ja perunan nostamisesta. Sieltä alkoi urani traktorin ratissa. Viime kesänä etenin pakettiauton rattiin.
Kumpikin uskoo hyötyvänsä työkokemuksesta myös tulevaisuudessa.
– Kun on kokemusta, töitä on helpompi saada tulevaisuudessa esimerkiksi isoista kaupungeista, joissa työnhaku voi olla vaikeampaa. Vanhasta työnantajasta voi myös saada suosittelijan, jos hommat hoitaa hyvin, Broström kertoo.
Kesätyö merkitsee nuorille eri asioita.
– Pidän alasta todella paljon, mutta en pysty näkemään tätä loppuelämäni työnä, Broström toteaa.
Lallalla tilanne on päinvastainen.
– Olen ihan pienestä asti ollut kiinnostunut raskaasta kalustosta. Vaikka en olisi aina edes ollut töissä, olen roikkunut perässä Lehtosella ympäri vuoden, ihan omasta mielenkiinnosta.
Broström kertoo, että kesätyö merkitsee hänelle kokemuksena paljon enemmän kuin pelkkää työtä.
– Meillä on ihana työilmapiiri ja työkaverit ovat mukavia. Koen myös, että esimieheni välittävät minusta aidosti, enkä ole heille pelkkä työntekijä. Tämä kaikki on minulle niin paljon enemmän kuin pelkkä työ.
Lalla unelmoi urasta alalla sekä kuorma-auto-ajokorttien saamisesta.
– Haluaisin saada niin sanotut isot kortit armeijasta lukion jälkeen. Sitten voisin tehdä näitä hommia ihan kunnollakin, Lalla haaveilee.
Kesätyöntekijät ovat yrityksille tärkeitä
Monet yrittäjät tarvitsevat kesäisin lisää työntekijöitä. Pakkahuoneen vierasvenesataman ja Santtionrannan leirintäalueen yrittäjä, Tapio Pääkkö , työllistää tänäkin kesänä yli 50 nuorta. Pääkön mukaan kesätyöntekijät ovat yritysten kannalta todella tärkeitä.
– Meillä toiminta perustuu kesätyöntekijöihin. Tätä nykyistä toimintaa ei olisi ilman hyviä aktiivisia nuoria.
Vaikka toiminta ei pyörisi kesätyöntekijöiden ympärillä, Pääkkö uskoo, että kesätyöntekijät ovat tärkeässä asemassa myös muissa yrityksissä.
– Uskoisin, että monessa paikassa on merkityksellistä löytää kesätyöntekijöitä, joilla on juuri omaan liiketoimintaan sopiva luonne ja persoona.
Pääkön mukaan kesätyöpaikan hakijoita on ollut joka vuosi kiitettävästi.
– Pidän itseäni onnekkaana. Hyviä hakijoita on ollut yleensä niin paljon, ettei töitä ole voinut tarjota edes kaikille niille, joille olisi halunnut.
Pääkön mukaan suureen hakijamäärään vaikuttaa Pakkahuoneen pitkäaikainen toiminta nuorten työllistäjänä.
Pääkön mielestä uusikaupunkilaiset nuoret ovat hyviä kesätyöntekijöitä.
– Minulla on tavattoman positiivinen kuva ukilaisista nuoristan kesätyöntekijöinä.
Positiiviseen kokemukseen saattaa Pääkön mukaan vaikuttaa myös se, että Pakkahuone tunnetaan.
– Aktiivisimmat nuoret hakeutuvat meille usein töihin. Kaikilla kokemus ei välttämättä ole yhtä positiivinen kuin meillä.
Pääkön mukaan joskus on jouduttu oppimaan myös kantapään kautta.
– Kesätyöntekijöiden perehdytys on tärkeää. Jos perehdytys on jäänyt vaillinaiseksi, siitä ei nauti kesätyöntekijä, eikä myöskään yritys. Siksi kehitämmekin kesätyöntekijöiden perehdytystä joka vuosi.
Pääkkö kannustaa nuoria hakemaan kesätöitä rohkeasti.
– Kukaan ei saa taitoja synnyinlahjana, ne opitaan. Rohkeasti kannattaa yrittää.
Pääkön mukaan töitä hakiessa ei kannata lannistua, vaikka ei heti pääsisi haluamaansa paikkaan.
– Meilläkin on ollut tilanteita, joissa hakija ei ole saanut paikkaa ensimmäisellä, eikä toisella yrityksellä, mutta kolmantena kesänä työpaikka on löytynyt. Sinnikkyys on tärkeää, jos jotakin haluaa, Pääkkö muistuttaa.