Ugin upeat pihat 2023: Kevyesti hoidetulle pihalle mahtuu myös himpelökuoriaisten koti

0
Keskipihalla ei juuri ole kasvillisuutta, mutta tontin laitamilla on rehevän vihreää. Piharakennuksessa on vuokra-asuntoja ja piha on kaikkien asukkaiden yhteiskäytössä.

Alisenkadun varrella on Uta-niminen neljänneskortteli, jossa aikoinaan toimi antikvariaatti ja kioski. Kaksikymmentä vuotta sitten Seppo Sjöblom ja Marketta Suoja-Sjöblom ostivat talon ja päätyivät samalla lähes kahdentuhannen neliön tontin haltijoiksi.

– Tontilla oli polveen saakka erilaista roinaa. Se korjattiin aluksi kauhakuormaajalla, mutta vielä sen jälkeen pienempien jätteiden keräämiseen meni pari vuotta, Helsingistä muuttanut pariskunta kuvaa.

Rakennusalalta eläkkeelle jäänyt Seppo ja nuorisopsykiatrina työskennellyt Marketta tiesivät alusta asti, että pihamaa saa jäädä lähes luonnontilaan. He keskittyivät 1855 rakennetun talon ja sivurakennuksen remontointiin, ja vaikka rakennukset nyt ovat kunnossa, piha saa olla ennen kaikkea paikka, jossa voi rentoutua.

Isojen puiden siimeksessä on kahvipaikka ja tontin nurkassa lehti- ja risukasa, jota emäntä kuvaa himpelökuoriaisten kodiksi. Turvallisesti aidatulla pihalla saavat seikkailla myös perheen kissat, kaksivuotiaat sisarukset Lulu ja Laku.

– Minulla on täällä pari pientä vihannesmaata ja yksi kukkapenkki. Muuten ajamme keväällä vanhat heinät kumoon ja sitten ehkä pari kertaa kesässä käytetään ruohonleikkuria, Marketta Suoja-Sjöblom kertoo.

Parasta omassa kotipihassa pariskunnan mukaan on suoja, rauha ja yksityisyys. Pikkukaupunki tarjoaa monessa suhteessa luksusta, josta Helsingin keskustassa voi vain uneksia.

– Tämä paikka on osoitus siitä, että myös kaupungin keskustassa on mahdollista elää näin rauhassa ja kuitenkin aivan palvelujen vieressä, Seppo Sjöblom sanoo.

Korkeiden, vanhojen vaahteroiden seuraksi Sjöblomit ovat istuttaneet omenapuita ja syreenejä. Piharakennuksen seinää koristaa komea, niin ikään itse istutettu köynnöshortensia.

Syksyllä lehtien haravoimisessa on kova työ. Kiinteistön omistajalle kuuluu myös jalkakäytävän hoito ja vieläpä ajotien reunassa olevien puiden lehtien korjaaminen pois.

– Se on jo epäreilua, varsinkin, kun monet talojen omistajista ovat iäkkäitä, Seppo Sjöblom toteaa.

Pihan kruununa voi pitää Myllykadun puolella olevaa komeaa puuporttia. Se on aikoinaan ollut Länsi-Suomen Sukkatehtaan porttina ja viettänyt sittemmin puoli vuosisataa palasiksi purettuna Uudenkaupungin museon varastossa. Portin omistaja oli yksityishenkilö ja hänen kauttaan portti päätyi Sjöblomeille.

– Kokosin ja korjasin porttia yhden talven ja jouduin jopa ottamaan talosta palan pois, jotta portti mahtuisi kokonaisena, isäntä kertoo.

Tässä juttusarjassa esitellään Uudenkaupungin upeat pihat 2023 -yleisöäänestykseen tulevia puutarhoja. Kilpailun järjestävät Uudenkaupungin Sanomat, Uudenkaupungin omakotiyhdistys, Vanhat Talot ry ja Kurjenpolun taimipalvelu. Pihakilpailun yleisöäänestys alkaa 12.8. ja voittajapihat julkistetaan Rauhanpuistossa, Illallinen Ugin taivaan alla -tapahtumassa 31.8. sekä lehdessämme 2.9.

Pirkko Varjo

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän