Kirje Uudenkaupungin seurakunnalle

0
Osa Hannu Väisäsen teoksesta.

Arvoisa kirkkoherra Juhana Markkula,

olen saanut tietää, että Uudenkaupungin seurakunta on päättänyt panna myyntiin Hannu Väisäsen seurakunnalle maalaamat taideteokset, alttaritaulun ja siihen liittyvät muut maalaukset ja grafiikat. On kerrottu, että seurakuntalaiset ovat kokeneet teokset etäisiksi ja haluaisivat sijalle enemmän kristillisiin arvoihin viittaavaa taidetta.

Taideteokset ovat kuuluneet seurakunnalle yli kolmekymmentä vuotta ja ne on aikanaan valinnut asiantunteva lautakunta, joka on noudattanut Suomen Taiteilijaseuran taidekilpailuille asettamia vaatimuksia. Teokset ovat merkittävän suomalaisen taiteilijan luovan työn tuloksia, jotka ilmaisevat taiteilijan omakohtaista näkemystä hengelliseen elämään.

Hannu Väisäsen teokset tullaan näkemään ja kokemaan koskettavana ja ilmaisullisena osana suomalaista kirkkotaidetta. Niiden ei tule kuulua muualle kuin sinne, minne ne on tarkoituksella suunniteltu.

Muistutan, että aikanaan Hugo Simberg teki upeat freskot Tampereen tuomiokirkkoon. Ne saivat aikaan voimakkaan debatin ja jakoivat mielipiteitä. Nyt ne ovat kansallisaarre, jota tullaan katsomaan ulkomailta asti.

Historian aikana kirkko Euroopassa on aina antanut taiteilijoille hyvin vapaat kädet toteuttaa näkemyksiään. Ilman kirkon mesenaatin tehtävää meillä ei olisi valtavan hienoa ja rikasta kirkkotaidetta, jota saamme nyt ihailla Italiassa ja muualla Euroopassa.

On hämmästyttävää, että seurakuntanne on lähtenyt tässä tapauksessa huutoäänestyksen kannalle. Entä jos kahden- kolmenkymmenen vuoden kuluttua taas tultaisiin siihen tulokseen, että jotkut teokset eivät vastaa jonkun tai joidenkin käsitystä ”oikeasta kirkkotaiteesta.” Taasko vaihdetaan teokset? On kestämätön ajatus, että julkisen yhteisön omistamat teokset voidaan myydä ja vaihtaa toisiin, jos joku ei niistä satu pitämään.

Näen ratkaisunne taiteilijan työtä syvästi aliarvioivana ja halventavana ja olen siitä taiteilijana erittäin loukkaantunut.

Inari Krohn

Vihti/Kustavi

Pro Finlandia mitali

Suomen Kulttuurirahaston palkinto

Kuvataideakatemian taidegrafiikan professori 1995-1998

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän