Median edustajien toiminnassa ei ole voinut olla huomaamatta suurta ammattimaisuutta. Aikapaineidenkin keskellä on annettu mahdollisuus kommentoida tekstit ennen julkaisua. Käsittääkseni kaikki muutostoiveet teksteihin on huomioitu. Aina ei kuitenkaan mene ns. putkeen. Kun antaa radiohaastattelua auton ratissa kysymyksiin, joihin ei ole voinut valmistautua etukäteen, eivät kaikki kannanotot ole yhtä punnittuja.
Ylen toimittaja kysyi, miten tulisi huomioida se, että taideteokset on aikanaan vihitty käyttöön sakraalitilassa. Ajatukseni kulkeutui tapauksiin, joissa seurakunnat ovat myyneet sakraalissa käytössä olleita tiloja, jotka uuden omistajan myötä on otettu muuhun käyttöön. Tilat on tällöin ikäänkuin ”de-sakralisoitu.” Tätä yritin sitten rinnastaa seurakuntakeskuksen taideteoksiin siinä tapauksessa, että ne myytäisiin. Ei näin, totesin yön yli nukuttuani. Sillä eihän taideteosten sakraalisuus ole paikkaan sidottua. Kyllä, nämä työt on suunniteltu juuri tähän tilaan. Mutta itse töissä on paikasta riippumatta läsnä kaikki ne sakraalin, pyhän ulottuvuudet, jotka taiteilija Hannu Väisänen on luovan prosessin kautta niihin istuttanut.
Silloin, kun jonkin yhteisön päätöksestä syntyy niin voimakas reaktio kuin nyt on koettu, on selvää, ettei kaikki ole asian valmistelussa mennyt parhaalla mahdollisella tavalla. Seurakunnan päättäjinä ymmärrämme tämän ja yritämme ottaa tästä opiksi. Valmisteluprosessista on kaiken hälyn myötä tullut tavallista ”pomppuisempi”, mutta eri toimijoiden puheenvuorojen myötä on saatu arvokasta näkemystä, jonka otamme huomioon.
Kirkkoneuvosto päätti samassa kokouksessa suorittaa seurakunnan koko arvoesineistön kartoituksen. Alun perin oli selvää, että ennen kuin kartoitus on varmistanut, että rekisterimme ovat ajan tasalla ja kaikki taideteoksemme luetteloitu asianmukaisesti, ei mitään myyntitoimia voida tehdä.
Laaja keskustelu kertoo siitä, että taide seurakunnallisissa tiloissa koetaan tärkeäksi. Keskustelu osoittaa myös sen, että päätöstä on syytä punnita huolella ja ottaa asian jatkovalmistelussa huomioon mahdollisimman laajasti niin asiantuntijoiden näkemykset kuin seurakunnan toiminnalliset tarpeet. Jatkovalmistelu menee arvioni mukaan vuoden 2024 puolelle.
Asiasta syntyneen keskustelun ja mediamyrskyn herättämien ajatusten ja tuntojen purkamiseksi seurakunta järjestää keskustelutilaisuuden keskiviikkona 19.7. klo 18 seurakuntakeskuksella. Tilaisuuden puheenjohtajana on Matti Jussila. Tilaisuuteen on esitetty kutsu myös taiteilija Hannu Väisäselle tai hänen edustajalleen. Toiveena on, että keskustelu tasoittaisi tietä poutasäälle myrskyn jälkeen.
Juhana Markkula
Kirkkoherra