Uudenkaupungin seurakunnan kirkkoneuvoston päätös myydä taiteilija Hannu Väisäsen teokset on herättänyt vilkasta keskustelua sekä tämän lehden palstoilla että laajemminkin. Asia on kiinnostanut myös valtakunnallisesti. Asian saama huomio ja sen herättämät voimakkaat reaktiot ovat yllättäneet seurakunnan päättäjät.
Näen aiheelliseksi avata hieman päätöksen taustoja ja kommentoida joitakin mediassa esitettyjä kannanottoja. Ensinnäkin, tahdon kiittää kaikkia keskusteluun osallistuneita. Kaikki puheenvuorot ovat omiaan rakentamaan kokonaiskuvaa käsillä olevasta päätöksestä.
Toiseksi totean päätösesityksen taustan: seurakuntalaisilta on tullut pitkään palautetta seurakuntakeskuksen yleisestä symboliikasta sekä taiteilija Hannu Väisäsen taideteoksista. On ihmetelty tuttujen kristillisten symbolien puuttumista rakennuksen julkisivusta sekä sisätiloista. Taiteilija Hannu Väisäsen taideteokset on koettu vaikeasti avautuviksi. Päätöksen kirvoittamat puheenvuorot ovat osoittaneet sen, että on myös monia seurakuntalaisia, jotka ovat kiintyneet Väisäsen teoksiin.
Taiteilija Hannu Väisänen itse on kertonut pahoittaneensa mielensä päätöksestä kuultuaan. Olen omalta osaltani pahoitellut Väisäselle sitä, että emme tiedottaneet valmisteltavasta päätöksestä häntä. Se olisi ollut paikallaan, vaikka seurakunnalla onkin juridinen oikeus päättää omaisuudestaan.
Joku on nähnyt ristiriitaa siinä, että kirkkoneuvoston kokouksen toisessa asiassa viitattiin seurakunnan velvollisuuteen vaalia kulttuuriperintöä. Kyse oli kiinteistöstrategian mukaisesti erityisesti kirkkorakennuksista, joita meillä on kokoluokkaamme nähden monia, peräti kuusi hienoa pyhättöä. Olen iloinnut molempien kokemieni kirkkovaltuustokausien aikana luottamushenkilöittemme valmiudesta käsitellä haastaviakin kysymyksiä avoimin mielin.
Ajatusleikkinä heitän, mikä olisi tilanne puheena olevien taideteosten kanssa, jos seurakunta päätyisi joskus luopumaan seurakuntakeskuksesta? Olisiko tehtävämme silloinkin vaalia näitä teoksia ne itse omistaen? Vai voisiko kulttuuriperintöä vaalia niinkin, että huolehdittaisiin teoksille uusi hyvä koti? Uusi omistaja, joka säilyttäisi kokonaisuuden eheänä ja, jonka kautta arvostetun taiteilijan teokset olisivat laajemman yleisön nähtävillä.
Useammassa kriittisessä puheenvuorossa on kysytty, halutaanko enää kuulua seurakuntaamme, jos seurakuntakeskuksen taideteokset myydään? Toivoisin kaikille asiasta suuttuneille malttia. Onko jäsenyytesi seurakunnassa ja Kristuksen kirkossa kiinni siitä, omistaako seurakunta tietyt taideteokset vai ei? Rakentaako uhkaaminen eroamisella keskustelua vai lopettaako se sen?
Kun jatkamme keskustelua taideteoksista, toivon, että voisimme laajentaa näkökulmaa yleisemmälle, neutraalille tasolle. Mikä on taiteen funktio seurakunnallisessa tilassa? Minkälainen taide tukee seurakunnan tehtävää? Voisiko tiloissa olevien taideteosten vaihtelu joskus virkistää älyllisesti ja hengellisesti?
Kirkkoneuvoston päätös oli periaatepäätös, jonka perusteella myyntiä voidaan valmistella. Mitään aikataulua ei ole asetettu, kiire ei ole. Toisin kuin jossain mediassa on ymmärretty, teoksia ei ole päätetty myydä huutokaupassa, vaan kahta taidehuutokaupan yritystä pyydettiin antamaan arvio teosten hinnasta päätöksen valmistelua varten.
Lopuksi haluan kirkkoneuvoston puolesta todeta, että asia tulee joka tapauksessa uudelleen käsittelyyn. Kaikki käyty keskustelu otetaan huomioon ja keskustelulle ja seurakunnan laajemmalle kuulemiselle on mahdollista varata kesän jälkeen aikaa. Asian jatkokäsittely saattaa siirtyä pitemmällekin muun muassa siksi, että allekirjoittanut on elokuusta vuoden loppuun lomalla ja virkavapaalla.
Kirkkoneuvoston puolesta,
Juhana Markkula
Kirkkoherra