Kohti Crusell-viikkoa: ”Tänään paras kaveri, huomenna täysin vieras”

0
Jonathan Leibovitz palaa Uuteenkaupunkiin pitämään voittajan oman konsertin.

Crusell-viikon klarinettikilpailun vuonna 2021 voittanut Jonathan Leibovitz palaa tänä kesänä Uuteenkaupunkiin pitämään voittajan konsertin. Konsertti kuullaan heti Crusell-viikon alussa 23.7. Samana päivänä hän esittäytyy kaikille Päivän puhalluksessa.

Soittamisen pariin, nuoresta iästään huolimatta jo arvostettu, Leibovitz kertoo ajautuneensa sattumalta. Soittimenkin valintaan vaikutti suuresti se, että paikallisen musiikkiopiston klarinetin soitonopettaja vaikutti mukavalta tyypiltä. Kun Jonathan Leibovitz oli vasta 19, hän esiintyi Israelin Philharmonikkojen solistina ensimmäisen kerran.

– Silloin tuli mieleeni, että ehkä minun on syytä ottaa tämä soittaminen vähän vakavammin, hymyilee nyt 26-vuotias Leibovitz.

Klarinettia Leibovitz kuvaa hyvin monipuoliseksi soittimeksi.

– Jos klarinetti olisi eläin, se olisi ehdottomasti kissa, mahdollisesti laiskiainen tai jopa ihminen ääneltään.

Leibovitzin mukaan hyvä klarinetisti ymmärtää soittimen rajoitukset, mutta osaa myös selättää ne.

– Se on jatkuvaa taistelua. Oma klarinettini on hyvin erilainen päivästä, viikosta tai kuukaudesta riippuen. Tänään se on minun paras kaverini, huomenna täysin vieras.

Jonathan Leibovitzin on yhä vaikea ymmärtää olevansa ammattimuusikko.

– Parasta tässä ammatissa ovat ihmiset. Saan tavata ja soittaa upeiden ihmisten ja muusikoiden kanssa. Saan samalla uusia ystäviä ja opin koko ajan musiikista jotain uutta.

Hän haluaa kehittää itseään muusikkona edelleen, mutta samalla säilyttäen musiikin ilon.

– Kun lavalla pääset jakamaan musiikkisi muiden ihmisten kanssa, juuri siinä hetkessä ja sen hetken yhteisöllisyydessä on jotain niin pysähdyttävää, etten ole vastaavaa kokenut missään muualla.

– Pahinta soittamisessa on taas se jatkuva epäilys omasta riittävyydestä, pohtii Leibovitz.

Hänen mukaansa stressi on osa muusikon ammattia, samoin jännittäminen ennen esiintymistä.

– Soitin viime marraskuussa Sveitsissä Luzernin kaupungin sinfoniaorkesterin kanssa minulle täysin uuden konserton valtavalla näyttämöllä ja tilanne oli kaiken kaikkiaan hyvin stressaava. Mutta mielestäni onnistuin esityksessäni, orkesteri soitti upeasti yhteen ja kaikesta tästä tulikin yksi parhaimmista konserttimuistoistani ikinä.

Tällä hetkellä Jonathan Leibovitz ei ole kiinnitettynä mihinkään orkesteriin, vaan hän työskentelee erilaisten projektien parissa. Tämä merkitsee sitä, että välillä elämä on hyvin kiireistä ja välillä kalenteri on aivan tyhjä.

Crusell-viikkoa Leibovitz kehuu vuolaasti.

– Rakastan koko tapahtumaa. Minusta suomalaiset ja suomalaiset muusikot ovat omaa lajiaan siinä, että he ovat työhönsä sitoutuneita ja ystävällisiä muita kohtaan. Minusta on todella ihanaa olla Uudessakaupungissa, ainakin kesällä.

Vapaa-ajallaan nuori klarinetisti pelaa mielellään koripalloa ja ui.

– Kuuntelen mielelläni musiikkia vapaa-ajallanikin, mutta en klassista musiikkia, siitä saan ihan tarpeeksi muutenkin.

Leikkimieliseen kysymykseen siitä kuka on Käärijä, Jonathan Leibovitz vastaa huutomerkeillä:

– Laulaja, jonka olisi pitänyt voittaa Euroviisut!

Tässä sarjassa esittelemme Crusell-viikolle esiintymään tulevia muusikoita. Uudenkaupungin Crusell-viikko järjestetään 22.-29.7.2023

Jonathan Leibovitz

Soitin: Klarinetti

Ikä: 26

Kotipaikka: Basel

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän