Ammattilaisurheilijat ovat yleensä monen lajin taitajia nuoruudessaan, kunnes yksi laji nousee ylitse muiden. Kuitenkin ne vanhat lapsuuden lajit saattavat jäädä mieleen ja niitä olisi kiva harrastaa nykyisen ammatin ohella.
Helsinkiläislähtöinen koripalloilija Joni Herrala on tänä kesänä palannut takaisin lapsuuden harrastuksensa pariin. Koripalloparketti on muuttunut viheriöksi ja Korihaiden viininpunainen pelipaita vaihtunut Uudenkaupungin Pallokerhon oranssiksi maalivahdin paidaksi.
– Viime kauden aikana heitin Lahden Jaakolle ajatusta, että tulen kesäksi UPK:n maalivahdiksi. En usko, että hän sitä heittoa tosissaan aluksi otti, mutta koriskauden loputtua olin enemmän tosissani pelaamisesta. Tulin sitten treeneihin ja muut ottivat hyvin vastaan, Herrala kertoo.
Herralan tausta jalkapallon parissa alkoi hieman ennen koripalloa. Helsingin Jalkapalloklubin alueellisen joukkueen kautta Herrala murtautui HJK:ssa ikäluokkansa edustusjoukkueeseen. Vanhemmalla iällä joukkueena toimi PK-35.
– Sekä jalka- että koripallo alkoivat lajikoulujen kautta. Ennen kouluikää pelasin jo molemmissa lajeissa seurajoukkueissa, Torpan Poikien koripallopolun kasvatti muistelee.
Samassa ikäluokkajoukkueessa Herralan kanssa pelasi muun muassa nykyiset maajoukkuepelaajat Joel Pohjanpalo ja Robert Ivanov. Yksi hyvä lapsuuden futisystävä Herralalle on Tampereen Ilveksessä Veikkausliigaa pelaavaa Felipe Aspegren.
– Hän on samalta alueelta kotoisin ja aloitti samaan aikaan mun kanssa kolmevuotiaana. ”Felpun” kanssa ollaan koko aika yhteyksissä ja yritetään nähdä aina, kun on mahdollisuus.
Herrala kokeili nuoruudessaan monia eri pelipaikkoja, mutta lopulta hänestä tuli maalivahti. Yläkouluaikana koripallo alkoi viemään jo sen verran aikaa, että jokaiseen harjoitukseen ei ollut mahdollista päästä.
– Olin silloin joko maalissa tai kärjessä. Nyt UPK:ssa halusin maaliin, koska riski loukkaantumisiin olisi pienempi. Oman pään puolustaminen on ehkä mun juttu muutenkin, Herrala naurahtaa viitaten koripallotyyliinsä.
12 vuoden tauko pelaamisessa näkyy taitojen lievällä ruostumisella. Siitäkin syystä Herrala pysyttelee tolppien välissä. On kuitenkin asioita, mitkä koriskentiltä voi ottaa hyödyksi viheriölle.
– Käsillä pelaaminen voi olla helpompaa ja puhuminen on tuttua parketilta. Korkeat pallot saattavat olla myös helpompia, kun ponnistusvoimaa löytyy.
Kesä ja jalkapallo tuo sopivan rauhoittumisen koripallokauden jälkeen. Jalkapallon pelaaminen mahdollistaa kuntoa ylläpitävän harjoittelun sekä tuo vaihtelua koripallolle etenkin henkisellä puolelle.
Herrala viettää koko kesän pääsääntöisesti Uudessakaupungissa. Kesäaikana on mahdollista tutustua paremmin kaupunkiin, varsinkin kun koriskauden aikaisen hiljaiselon jälkeen kaupunki herää kesällä henkiin.
– Onhan täällä kiva käppäillä ja pyöräillä kaupungilla, kun kerran keli on hyvä. Hyviin ihmisiin on myös päässyt tutustumaan, joten täällä on hyvä olla, Herrala kiteyttää.
Kaupunki tulee varmasti Herralalle tutuksi, sillä hän solmi kahden vuoden jatkodiilin Korihaiden kanssa toukokuun alussa. Jatkaminen haiparvessa oli hänelle luonnollinen vaihtoehto, sillä hän ja muut kotimaiset profiilipelaajat keskustelivat jo kauden aikana keskenään jatkamisesta tulevalle kaudelle.
– Olisimme pystyneet ja ansainneet parempaa, mikä meidän tulokseksi jäi viime kaudella. Meillä oli hyvä meininki ja kaikki varmasti kentän ulkopuolellakin näkivät, että meillä oli hyvä nippu kasassa.
Herralasta tuli kauden aikana yksi fanien suosikkipelaajista rakkikoiramaisen pelityylinsä ansiosta. Pohitullin tunnelma ja fanit saivatkin Herralalta ison kiitoksen ja toiveen myös, että samanlainen meininki jatkuisi tulevana syksynä.
– Toivottavasti ensi kaudella saisimme menestyksen näkymään sarjasijoituksessa ja saisimme myös samanlaisen pöhinän päälle. Uskon, että meillä on joulun jälkeen vähän enemmän tunnelmaa ja yleisöä hallissa, jos noste jatkuu samanlaisena. Mikäs sen parempaa, Herrala toivoo.