Kymmenen kirveeniskua – kotiseutuhistoriaa

0

Kymmenen kirveeniskua (2023) kirjan tapahtumat liittyvät entiseen Lokalahden, Taivassalon, Vehmaan ja Kustavin maaseutupitäjien muodostamaan Vehmaan kihlakuntaan sekä Uuteenkaupunkiin.

Kuuro toimittaja ja tietokirjailija Salla Fagerström omistaa kirjansa ”Idalle. Totuudelle.” Kuuromykkä Ida Saarinen (s. 1886 Kustavi, k. 1958 Uusikaupunki) tuomittiin kuurojen kirjoitetun historian aikana ensimmäisenä naisena elinkaudeksi vankeuteen Maria Sofia Åbergin 3.12.1914 tehdystä murhasta.

Fagerström päätyi tutkimaan murhaan liittyviä tapahtumia ja pyrki selvittämään Idan rikostoverin, todellisen murhaajan.

Kirjailija tietää suomalaisten kuurojen historian, joten hän osaa eläytyä yli sadan vuoden takaisten kuurojen ongelmiin, ja tämä antaa tekstille aivan oman, syvällisen näkökulmansa.

Kirjassa lomittuvat kirjallisiin lähteisiin ja paikkakuntalaisten haastatteluihin perustuvat historialliset tapahtumat sekä kirjailijan omat pohdinnat onnistuneesti yhteen. Kirjailijan ajatuksia ja tunteita on miellyttävä lukea. Hän kuvailee kulkemiaan reittejä, paikkoja, rakennuksia, ympäristöä ja henkilöitä siten, että lukija voi kuvitella olevansa koko ajan tapahtumissa mukana.

Fagerström onnistuu hyvin kuvaamaan tuolloista hapuilevaa oikeudenkäyntiä. Ensimmäinen käräjäoikeuden istunto pidettiin 21.1.1915 Vehmaan Ristinkylän säteritilalla. Istuntoja pidettiin useita, ja väliajat Ida oli Turun lääninvankilassa Kakolanmäellä. Kuurojen tulkin käyttö käräjillä toi omat ongelmansa niin oikeudelle kuin syytetyllekin. Ida valitti tuomiostaan hovioikeuteen ja senaatin oikeusosastolle (nyk. korkein oikeus), jotka eivät käräjäoikeuden elinkautista päätöstä muuttaneet.

Vapauduttuaan 26.3.1926 Hämeenlinnan keskusvankilasta Ida palasi kotiinsa, jossa hänen elämänsä ei oikein sujunut. Niinpä hänen lopulliseksi kodikseen kesäkuusta 1928 alkaen tuli Uudenkaupungin piirimielisairaala, jossa hän työskenteli hoitonsa ohella. – Muistan ”Pöllölän” ja sen asukit omasta lapsuudestani 1950-luvulta. Nykyisin rakennukset palvelevat kaupungin virastotalona – ”pöllöt” vain ovat vaihtuneet.

Hieno kirja, jonka lukeminen laittaa miettimään entisaikojen kuulovammaisten huonoa kohtelua.

Kirja täydentää oivallisesti kotiseutuhistoriaa.

Hannu Luotola

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän