– Selvää on, että sähköautojen määrä lisääntyy, toteaa Telmarinin toimitusjohtaja Erkka Jäsperlä , ja tuo esiin sen, kuinka latauspisteiden määrä kasvaa jatkuvasti.
Latauslaite vaatii sijoituspaikalla olevan voimavirtapistokkeen, mutta sellainen monen yrityksen tiloista Jäsperlän mukaan löytyneekin. Latauspisteen saa lainaksi Telmarin Oy:n tiloista, ja yritys tulee sen paikalle asentamaan ja samalla varmistamaan, että kohteen sähköistys on laturille riittävä.
Latauspisteen voi kukin yritys lainata ainakin kahden viikon ajaksi. Tarkoituksena on tehdä laitteistoon ja siihen liittyviin asioihin tutustuminen helpoksi, ja auttaa yrityksiä päättämään, haluaako sellaiseen jatkossa investoida.
– Ajatuksena on, että mahdollisimman moni pääsisi kokeilemaan, toteaa Ukipoliksen toimitusjohtaja Katariina Torvinen . Torvisen mukaan hanke kestää ensi vuoden lokakuuhun asti, eli reilun vuoden ajan.
Torvinen arvioi, että sähköauton latauspiste saattaisi olla erityisen hyödyllinen ja houkutteleva etenkin matkailualan yrityksille, sillä esimerkiksi leirintäalueille saattavat ihmiset yhä enenevissä määrin matkustaa sähköajoneuvoilla.
Sähköautojen suosion kehitys näkyy katukuvassa, mutta myös lainsäädännössä ja kuluttajien vaatimuksissa.
– Viiden vuoden sisään tämä tulee taloyhtiöillekin olemaan tavallinen asia, kertoo Canemure-hankkeen projekti-insinööri, Ukipoliksen Sami Malmberg .
Hankkeen rahoittavat Uudenkaupungin kaupunki ja EU-life -ohjelma.