Makean veden altaalla voi nyt tavata erikoisen retkiporukan

0
Jokainen retkeilijä kuljettaa omat varusteensa ja tätä tarkoitusta varten uimareilla on mukanaan lautta. Lautalla voi myös välillä levätä.

Torstain ja sunnuntain välisenä aikana voi Uudenkaupungin makeanveden altaalla tavata erikoisemman retkiporukan. Kymmenhenkiseestä seurueesta kuusi taittaa nimittäin matkaa uiden. Mukana on myös pari melojaa, yksi soutuvene ja huomenna perjantaina joukkue vahvistuu vielä suppailijalla.

Kyseessä on Tuskaretket nimisen yhdistyksen uinti- ja vesistöretki, jossa pääpaino on nimenomaan retkiuinnissa.

-Teemme vuosittain vastaan retken tarkoitukseen sopivassa vesistössä, kertoi yhdistyksen puheenjohtaja Tero Mäkinen.

-Uimalla pääsee paikkoihin mihin veneellä ei ole asiaa, mataliin lahtiin ja rantakarikkoihin. Samalla pääsee kosketuksiin luonnon kanssa ainutlaatuisella tavalla, näkee vesilintuja, kaloja ja yleensä vesiluonnon ainutlaatuisia piirteitä, perusteli Mäkinen uintiretkeilyä.

Jokainen kuljettaa retkellä tarvitsemansa tavarat itse. Uimareilla on mukanaan jonkinlainen lautta, jonka päälle tavarat on kiinnitetty. Tarvittaessa lautan päällä voi myös levätä hetken.

Retkiseurueen retti kulkee seuraavien päivien aikana Vohdensaarelta Oinassaareen, sieltä seuraavana päivänä Haimioon ja retki päättyy Ruotsinluodolle.

-Jos tulemme vastaan, tulkaa toki juttelemaan. Kerromme mielellämme lisää uintiretkeilystä ja kuulemme paikallisia tarinoita. Upean puhtaalta vesi ainakin täällä Vohdensaaren luona näyttää, lisäsi Mäkinen.

Lisää tarinaa retkiuinnista lauantain lehdessä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän