Harvemmin pysähdymme tarkastelemaan sitä, onko erityinen luontosuhteemme myös hyvä luontosuhde. Meille ihmisille luonnossa liikkuminen ja oleilu tekee tutkitusti hyvää. Hyvinvointivaikutuksia on mahdollista saavuttaa useassa erityyppisessä luontoympäristössä. Jopa kaupunkipuistot ja viheralueet lisäävät hyvinvointiamme.
Luonnon monimuotoisuuden ja hyvinvoinnin kannalta on kuitenkin aivan eri asia, retkeilemmekö kansallispuistoissa kohteliaina vieraina, vai ylläpidämmekö talousmetsiä ja suoritamme niissä surutta rajuja, metsän hoitamiseksi kutsumiamme toimenpiteitä.
Meillä on kova tarve lokeroida ja hallita luontoa. Luontosuhteessamme tämä tarkoittaa usein sitä, että haluaisimme poimia meitä itseämme miellyttävät asiat, ja unohtaa tai torjua loput.
Suomen kesä olisi ihana ilman häiritseviä pistäviä ja purevia hyönteisiä. Metsät olisivat mukavia retkeilykohteita ilman pelottavia villieläimiä. Vesistöissä olisi niin mukavaa kalastaa ilman kaikenlaisia kalanpyydyksiin häiritsevästi eksyviä norppia ja vesilintuja.
Yhteiselo luonnossa vähemmän miellyttävältä tuntuvien lajien ja ilmiöiden kanssa aiheuttaa meissä ihmisissä usein kitkaa. Eläimiä saisi olla, sopivasti tietenkin. Mieluiten suloisia, mukavia ja harmittomia. Ja niiden tulisi pysytellä poissa ihmisten tieltä.
Merimetso on saarilla yhdyskunnissa pesivä, kalansyöntiin erikoistunut vesilintu. Se on lajina runsastunut reippaasti 90-luvun puolivälin jälkeen, jolloin ensimmäiset pesivät merimetsot löysivät tiensä Suomen rannikolle.
Harva lintu on aiheuttanut yhtä paljon harmitusta ihmisille. Pesimäsaarten luonnolle aiheutuvat muutokset ja pelko kalakantojen romahtamisesta ovat johtaneet lintujen vainoamiseen.
Merimetsojen herättämän närän kannustamana lajin vaikutuksia Suomen luonnolle on tutkittu paljon. Merimetsokoloniat lannoittavat ulosteillaan pesimäsaariaan runsaasti, jolloin suurin osa pesien välittömässä läheisyydessä kasvavista kasveista lakastuu.
Lintujen pesimäsaarille aiheuttamat muutokset ovat suureksi osaksi lyhytkestoisia, lukuun ottamatta pesimäpuiden kuolemaa. Merimetsokolonian läsnäolo myös muokkaa ympäristönsä ravinnetasapainoa. Kalansaaliiden mukana linnut siirtävät ravinteita merestä maalle.
Merimetsot ovat kaikkiruokaisia ja syövät yleensä niitä kalalajeja, joita on runsaimmin. Usein tämä tarkoittaa pienehköjä särkikaloja, ja kalastajille alamittaisia yksilöitä. Kalakantojen rajuja muutoksia kalastajille epäsuotuisammiksi ei tarvitse merimetsojen takia jännittää.
Merimetso on luonnossamme paluumuuttaja. Se katosi rannikoltamme reilut sata vuotta sitten – silloinkin ihmisten vainon seurauksena. Kenties tällä kertaa osaamme sopeutua elämään sen kanssa rinnakkain.
Teksti: Lily Laine, kuva: Maija Karala