Vakka-Suomessa kortilla pääsee Kustavin saaristolaismuseoon, mutta esimerkiksi Laitilasta ei löydy yhtään museokorttikohdetta. Raumalta museokorttikohteiksi on listattu yhdeksän eri museota ja Turusta peräti 21.
Museokortin käyttöä tutkittiin ensimmäisen kerran Suomessa vuonna 2019. Silloin selvisi, että museokortin omistajat käyvät museoissa vuoden aikana jopa 13 kertaa, kun henkilöt, joilla ei ole korttia, käyvät museoissa vain 1,8 kertaa vuodessa.
Museo saa jokaisesta Museokortilla maksetusta käynnistä korvauksen, mutta kenties suuremman hyödyn kortin haltijat tekevät muilla tavoilla. Kyselyn mukaan he arvioivat käyttävänsä vajaat 10 euroa oheispalveluihin, kuten museokauppaan ja -kahvilaan.
Monissa museoissa on lisäksi erikseen maksullinen opastus, jonka moni museokorttilainen saattaa ottaa tavallista kävijää helpommin.
On myös mahdollista, että museokortillisen henkilön kanssa tulee muita, jotka ostavat tavallisen pääsylipun.
Toisaalta Yle uutisoi vuonna 2020, että museokortti-järjestelmä on houkutellut joitakin kohteita nostamaan tavallisten lippujen hintoja, mutta myös museokortin hinta on noussut vuosien saatossa.
Järjestelmä kopioitiin aikoinaan Suomeen Alankomaista, jossa museokortilla on päässyt kulttuurin pariin jo 1980-luvulta lähtien.
Museokortin ansiosta suomalaiset ovat löytäneet yhä useammin museoihin ja moni saattaa käydä samassa paikassa useamman kerran, kun ei tarvitse maksaa joka kerta erikseen.
Kesäreissuja miettiessä museokorttikohteet voivat vaikuttaa siihen, mihin matka vie.
Risto-Matti Kärki