”Musiikin voima on suuri”– Hanna Pishro aloitti seurakunnan vastaavana kanttorina

0
Hanna Pishro on aloittanut Uudenkaupungin seurakunnan vastaavana kanttorina heinäkuussa.

Uudenkaupungin seurakuntaan on valittu uusi vastaava kanttori. Hän on vehmaalainen Hanna Pishro ja pari ensimmäistä työpäivää hän on kiertänyt seurakunnan kirkkoja ja seurakuntakoteja tutustuen paikkoihin ja seurakunnan musiikkivälineistöön.

– Seurakunnalla on ihan valtavan hienoja urkuja ja muutenkin monipuolinen soittimisto, Pishro toteaa.

Pishro on toiminut Vehmaan seurakunnan kanttorina edelliset viisi vuotta. Siellä hän tottui soittamaan sähköpneumaattisia urkuja.

– En ole ensisijaisesti urkuri, joten erityyppisten urkujen haltuun ottamisessa riittää tekemistä. On kuitenkin kiinnostavaa päästä oppimaan uutta, Pishro sanoo.

Hän pohti pitkään, hakisiko Uudenkaupungin seurakunnan vastaavaksi kanttoriksi vai ei.

– Ammatillisesti ja kehittymismielessä työympäristön muutos kiinnosti. Tunsin myös muutaman tulevan työkaverin jo entuudestaan, ja niin päätin lopulta hakea vastaavan kanttorin paikkaa.

Pishro eli lapsuutensa Vehmaalla, mutta hän on viettänyt opiskeluvuotensa ja osan aikuisuudestaankin muualla.

– Kävin Turun Puolalanmäen musiikkilukion ja opiskelin myös Vakka-Suomen musiikkiopistossa. Valmistuin Jyväskylän yliopistosta musiikinopettajaksi ja Kuopion Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi. Siellä keskityin opinnoissani kirkkomusiikkiin ja kuoronjohtamiseen, Pishro listaa.

Pisimmän työuransa Pishro on tehnyt musiikinopettajana ja hän on tehnyt osa-aikaista musiikinopettajan työtä myös Vehmaan kanttorina ollessaan. Pishro asuu yhä aviomiehensä ja syksyllä koulun aloittavan poikansa kanssa Vehmaalla.

– Jo lapsuudenperheeni oli musikaalinen. Vanhempani lauloivat ja soittivat paljon. Olen käynyt 3-vuotiaasta lähtien mukana kirkkokuoron harjoituksissa heidän mukanaan ja olin lapsikuorossa. Pianonsoiton aloitin alle kouluikäisenä. Kasvoin hengellisessä perheessä, Pishro summaa.

Kirkkomusiikin tehtävänä on ensisijaisesti osallistaa seurakuntalaisia. Pishro kokee olevansa ensisijaisesti kanttori ja musiikinjohtaja, joka musiikin avulla tuo esimerkiksi jumalanpalveluksiin yhden tärkeän ulottuvuuden lisää.

– Musiikki tuo monella tavalla pyhyyttä. Laulaminen, musiikin kuuntelu ja tekstin sisäistäminen syventävät sitä.

Kirkoissa soitetaan musiikkia monelta eri vuosisadalta. Virsikirjassa on lauluja 300-luvulta aina nykyaikaan ja eri puolilta maailmaa. Pishroa viehättää erityisesti se, kuinka musiikki tuo moniin hetkiin kerroksellisuutta.

– Musiikin kautta voi kokea läsnäoloa ja yhteisöllisyyttä, joka kuroutuu myös ajan ja paikan yli. Samalla musiikki tuntuu kokonaisvaltaisesti kehossa ja hengityksessä.

Pishron mukaan seurakunnan tilaisuuksissa on tilaa monenlaiselle musiikille – niin perinteisemmälle kirkkomusiikille, klassiselle, jazzille kuin populaarimusiikillekin.

– Esimerkiksi Anna Puun M estaripiirros tai monet Juha Tapion lauluista ovat sellaisia, joita lauletaan mielellään rippileirillä. Olen laulanut messussa esimerkiksi Yonan Pilvet liikkuu, minä en , kun se on mielestäni sopinut yhteen päivän raamatuntekstien ja muun sisällön kanssa.

Musiikin valinnassa Pishro korostaa kontekstia: tilanteesta riippuen myös musiikki, jonka alkuperä ei ole totutulla tavalla pyhää, voi avautua uudella tavalla hengellisestä näkökulmasta.

– Musiikilla on voima koskettaa ihmisen sisintä ja tehdä eläväksi sitä, mihin uskotaan ja mitä toivotaan. Siksi se on niin merkittävä osa omaa hengellisyyden kokemusta, Pishro pohtii.

Yhtä asiaa Pishro odottaa erityisen suurella innolla tulevana syksynä: hän toivoo voivansa elvyttää Uudenkaupungin seurakunnan kuorotoiminnan.

– Olen ymmärtänyt, että koronan myötä toiminta hiljeni kovasti. Vedin Vehmaalla tosi kivoja kuoroja ja nyt haluaisin elvyttää seurakunnan kuorotoimintaa täälläkin. Kaikki laulamisintoiset tarttukaa vinkkiin ja tulkaa rohkeasti mukaan laulamaan, Pishro kannustaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän