Naistenviikon kestit

0
Italialaisia makuja yksinkertaisessa jälkiruoassa.

Mökillä on aina paikallaan pitää varalla jotain vierastarjottavaa. Enää tuskin kukaan saapuu kutsumatta mökille, mutta kutsuttuja vieraita varten tai ihan vaan omalle väelle on kiva tarjota aina silloin tällöin maistuva jälkiruoka hyvän aterian päätteeksi.

Heinäkuussa mahdollisuuksia kestitsemiseen ja hyvälle jälkiruoalle riittää, sillä alkaahan naistenviikko ensi viikolla tiistaina 18.7. Riikan nimipäivällä. Ja viikko päättyy maanantaina 24.7. Kristiinan, Tiinan, Kirstin, Kirsin, Kristan, Kiian ja Tinjan päivään. Naistenviikon aikana viettää nimipäiväänsä yhteensä noin 627000 naista.

Kesän nimipäiville ei tänä vuonna leivota, vaan valmistetaan yksinkertainen, mutta maistuva jäätelöannos, caffè affogato, joka onnistuu ilman uuniluukun avausta ja turhaa keittiössä hääräämistä.

Caffè affogato tarkoittaa suomeksi hukkunutta, tässä tapauksessa kaiketi kahviin hukkunutta.

Italiassa, affogaton synnyinmaassa, tämä jälkiruoka yleistyi 1950-luvulla samalla kun maitotuotteiden teollinen valmistus kehittyi.

Yksinkertaisimmillaan caffè affogato on kylmä vaniljajäätelöpallo ja sen päälle kuuma tumma espresso. Vähän fiinimpään affogatoon tarvitaan lisäksi likööriä ja muutama keksi koristeeksi.

– Jos ei milloinkaan muulloin sada, niin kyllä akkain viikolla sataa, sanoo vanha sanonta.

Akkoja tai ei ja sataa tai paistaa, niin hyvä jälkiruoka nostattaa aina tunnelmaa.

Caffè affogato


neljälle

4 palloa vaniljajäätelöä

4 rkl manelilikööriä tai kahvilikööriä

4 manteli- tai suklaakeksiä

4 annosta espressokahvia

Pyöritä neljä palloa vaniljajäätelöä ja laita pakastimeen odottamaan hetkeksi.

Mittaa likööri neljään kahvikupin tai jälkiruokakulhon pohjalle ja murustele päälle keksit.

Valmista espresso. Jos espressopannu uupuu keittiön varustuksesta, niin oikein tummalla kahvilla jälkiruoka onnistuu hyvin.

Siirrä pakastimesta jäätelöpallot kuppiin keksimurujen päälle ja kaada päälle kuuma kahvi. Koristele keksinmuruilla ja vie heti tarjolle.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän