Aiemmin pelastusviranomaiset kävivät kiinteistöllä kymmenen vuoden välein tekemässä varsinaisen palotarkastuksen. Nyt omapalotarkastus korvaa viranomaiskäynnin. Tosin mikäli omapalotarkastukseen liittyvää tarkastuslomaketta ei palauteta, tai lomakkeeseen on merkitty selkeitä turvallisuuspuutteita, voi pelastusviranomainen saapua itse tarkastamaan kyseisen kohteen.
Omapalotarkastuksessa tulee käydä läpi muun muassa palovaroittimien riittävyys ja sijoittelu, tulisijojen kunto, poistumisteiden esteettömyys ja sähkölaitteiden oikea käyttö.
On ymmärrettävää, että pientalojen omistajilta vaaditaan omaa aktiivisuutta ja vastuullisuutta kiinteistön paloturvallisuuteen liittyen. Kun omapalotarkastus on pakollinen, niin tulee ainakin kerran kymmenessä vuodessa käytyä kiinteistö läpi sillä silmällä.
Aika moni omaa asuntoaan remontoinut tietää, että usein remonteilla on tapana jäädä vähän kesken. Joku lista jää laittamatta tai pistorasia siirtämättä. Huomaamatta voi kulua vuosiakin niin että osa sähkölaitteista on yhä sen väliaikaiseksi tarkoitetun jatkojohdon päässä tai palovaroitin odottaa yhä kiinnitystä kattoremontin jäljiltä.
Omalle asumiselle myös sokeutuu. Etenkin jos varastotilaa on paljon, alkaa nurkkiin kertyä kaikenlaista ylimääräistä tavaraa. Huomaamatta vinttikomerossa tai autotallissa onkin yllättävän suuri palokuorma.
Aika ajoin paloturvallisuuteen liittyvät asiat olisi käytävä läpi koko perheen voimin ja siihenkin omapalotarkastus antaa hyvän mahdollisuuden. Pienempien lasten kanssa asiat on helppo käydä läpi yhteisen leikin varjolla. Teini-ikäisten kanssa on puolestaan syytä keskustella ladattavien laitteiden kuten kännyköiden paloturvallisesta käytöstä. Kuinkahan moni teini esimerkiksi tietää, ettei puhelinta saa ladata sängyssä.
On hyvä että viranomaiset vaativat omapalotarkastuslomakkeen palauttamista. Näin ehkä löydetään ne pientaloasukkaat joilla ei ole voimia omapalotarkastuksen tekemiseen. Heidän kohdalla tulipalon riskikin on suurempi.
Maija Ala-Jääski