OP Lounaisrannikko kerää koulureppuja lapsille – Reppu joka selkään -keräys tukee vähävaraisia perheitä

0
OP Lounaisrannikko ja Hope ry keräävät yhdessä reppuja koululaisille. ARKISTOKUVA

Ensi maanantaina käynnistyy OP Lounaisrannikon ja Hope ry:n vuosittainen Reppu joka selkään -keräys. Heinäkuun 28. päivään saakka kestävällä kampanjalla tuetaan vähävaraisten perheiden lapsia lukuvuoden alussa.

Keräyksen tavoitteena on, että mahdollisimman monella lapsella olisi oma reppu heti ensimmäisestä koulupäivästä lähtien.

– Keräyksessä mukana oleminen on meille tärkeää, koska kampanja saa aikaan niin paljon auttamisen iloa. Jokainen lahjoitettu reppu tuo hyvää mieltä lahjoittajalleen, meille välikäsinä ja lopulta tärkeimpänä saajalleen, kertoo markkinointi- ja viestintäasiantuntija Hanna Hiitelä OP Lounaisrannikosta.

Reppu joka selkään -keräyksessä kuka tahansa voi lahjoittaa koululaiselle repun tai muita koulutarvikkeita. Lahjoitusten toivotaan olevan uusia ja siististi pakattuja.

Keräys on järjestetty jo kuudesti ja sen avulla on joka vuosi saatu tuhansia reppuja peruskoululaisille ympäri Suomen. Hope ry:n toiminnanohjaaja Nora Nederström kertoo saaneensa asiakasperheiltä paljon kiitollista palautetta.

Nederström muistuttaa, että tarvikkeilla on suuri vaikutus kouluintoon, minkä vuoksi mahdollisuus omaan reppuun on tärkeä. Uusi reppu varmistaa myös sen, että lapsi voi tuntea samanarvoisuutta ikäistensä parissa.

– Koulunaloittajien lisäksi myös vanhemmat oppilaat kaipaavat mieleisiään tarvikkeita. On tärkeää, että voi olla oman ikäisensä omalla tyylillään, Nederström sanoo.

Lahjoituksia voi toimittaa heinäkuun 28. päivään asti OP Lounaisrannikon Uudenkaupungin, Laitilan, Maskun, Lokalahden ja Taivassalon konttoreihin.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän