Perinneveneitä ja purjehdustaitojen opettelua – Lasten purjehdusleirillä Kustavissa oli iloisia osallistujia

0
Leirillä käytössä olivat perinneveneet Hilda, ja pienempi Pääsky.

Kustavin Talonpoikaispurjehtijat järjestivät yhdessä Kustavin kunnan kanssa kolmantena vuotena purjehdusleirin lapsille. Myös Uudenkaupungin Pursiseura on avustanut leirin mahdollistamisessa.

– Kolmas vuosi menossa. Lasten purjehduskoulu herättää paljon huomiota kulttuuritekona, kertoo yhdistyksen sihteeri Juha Erikkila .

Yhdistyksen toiminnan mahdollistaa yhteistyö kunnan ja yritysten kanssa.

Purjehdusleirin tarkoitus on opettaa lapsille taitoja, joita purjehtimiseen ja vesillä liikkumiseen tarvitaan. Leirillä harjoitellaan solmuja, reimarimerkit, turvallisuuskäytäntöjä ja merenkulun sääntöjä. Sen lisäksi lapset pääsevät purjehdusretkille eri paikkoihin. Leiri huipentuu loppupurjehdukseen.

– Tänä vuonna tehdään niin, että mennään Peterzensiin, Erikkila kertoo.

Purjehdusleirin pääsatama sijaitsee Lootholmassa. Sinne Kustavin Talonpoikaispurjehtijat saivat tänä vuonna uuden laiturin. Tarkoituksena on rakentaa laiturin viereen myös kolme perinteisin menetelmin rakennettua venevajaa.

– Tänne ei ole tulossa museo, vaan kulttuurikeskus, Erikkila toteaa.

Leirin aiempina päivinä lapset ovat päässeet opettelemaan purjehduksen perusteita jollaveneillä, kahtena viimeisenä päivänä taas perinneveneillä. Unescon kulttuuriperinnön luetteloonkin kuuluvassa perinnevenetyypissä ei ole lainkaan köliä, mikä tekee niistä erilaisen verrattuna nykyaikaisiin veneisiin.

– Tämä piirustussarja on tuhatvuotinen, ja sen mukaan edelleenkin tehdään. Malli on ihan erilainen kuin tämän päivän paateissa, Erikkila kertoo perinneveneistä.

Lapset valmentajineen ovat purjehtineet parin tunnin ajan, kunnes saapuvat jälleen rantaan. Jokainen on selkeästi innoissaan kokemuksesta.

– Oli tosi kivaa, kuuluu monen suusta.

Lasten mukana oli kaksi nuoresta iästään huolimatta hyvin kokenutta valmentajaa, Akseli Heikkilä ja Charlotte Lehtonen . Kumpainenkin on purjehtinut kilpatasolla, ja kisoissa menestyneetkin. Ahkerina veneilijöinä merenkulku on heille tuttua, joskin perinneveneillä purjehtimista hekin kokeilivat vasta äskettäin.

– Perinnevene on omanlaisensa kokemus. En ole kuullutkaan, että kuljettaisiin ilman köliä, mutta kyllä se liikkuu, kertoo Helsingissä asuva, Kustavissa ensimmäistä kertaa käyvä Heikkilä.

– Oli se vähän erilaista, kuin mihin itse tottunut. Olen positiivisesti jopa yllättynyt, Lehtonen toteaa.

Kumpikin valmentajista kertoo lasten olleen innoissaan, ja veneretken sujuneen hyvin.

– He vaikuttivat tykkäävän tosi paljon, Heikkilä kertoo.

– Mukavaa, että pystyy innostamaan monipuolisesti purjehdukseen, toteaa puolestaan Lehtonen.

Purjehdusleirillä ei pyritä kilpailullisuuteen, vaan perehdytään purjehdukseen harrastuksena. Erikkila kertoo toivovansa, että osallistujat innostuvat purjehduksesta ja jatkavat harrastusta myös aikuisena.

– Tämä on sellainen taito, että se ei lähde koskaan pois, hän sanoo.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän