Politiikan vihapuheet

0

Suomessa käytiin vaalit Suomen valtiontalouden heikon tilanteen varjossa. Kansa on puhunut ja nyt vaalien seurauksena on Petteri Orpon ja Riikka Purran poliittiselle pohjalle syntynyt hallitus, jonka tavoitteena on valtion velkaantumisen saaminen hallintaan.

Nyt oppositio ja vaa’ankieliasemassa olevat ruotsalaiset ovat uhkana syntyneelle hallitukselle. Vaikka ei olisi äänestänytkään nykyisiä hallituksen pääpuolueita, niin pitäisi tunnustaa kansan tahto. Ruotsalaiset ovat nyt temppelinharjalla ja ovat mahdollisesti kaatamassa nykyisen hallituskoalition, mikä tietäisi uusia vaaleja.

Ei voi mitään sille, että tulee mieleen Talvisodan aika, jolloin venäläiset pommikoneet lensivät jatkuvasti suurina ryhminä suomalaisia kaupunkeja pommittaen. Ja ”puolueeton” Ruotsi esti kaiken sotilaallisen avun Ruotsin kautta Suomelle, vaikka Ruotsi oli silloin Suomen selän takana turvassa. Näyttää myös siltä, että oppositio on estämässä valtiontalouden tervehdyttämistä.

Siihen aikaan, kun rakennettiin hyvinvointivaltiota, sosiaalidemokraattinen puolue mainosti vaalikampanjassaan, että ”Tapa talonpoika päivässä”. Sitten ilmestyi Veikko Vennamo, joka sanoi, että talonpojan tappolinja täytyy lopettaa. Maalaisliitto, joka vakuutti olevansa maanviljelijän puolella, sanoi, että Vennamo on väärässä. Mitä vihapuheita nämä ovat olleet?

Omahyväisyys voi tulla oppositiolle vastaan seuraavissa vaaleissa.

Kauno Pietilä

Kalanti

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän