
Kalojen pituudet lasketaan yhteen, ja suurimman kokonaistuloksen saanut joukkue voittaa. Lapsille ja nuorille annetaan tasoitusta.
Suomen Vapaa-ajankalastajien järjestämiä kilpailuja käydään ympäri Suomen. Tänä vuonna neljättä kertaa Uudessakaupungissa järjestettyyn kisaan osallistui 22 joukkuetta, siinä missä edellisinä vuosina joukkueita on ollut 16–17.
Kilpailun päämaja sijaitsi sillan kupeessa, jossa Suomen Vapaa-ajankalastajien kalatalousasiantuntija Janne Antila luki kilpailun säännöt ja julisti kisan alkaneeksi.
– Sitten kun annetaan tasalta merkki, saa lähteä. Kun kello lyö 20, ollaan kaikki täällä, hän selostaa megafoniin.
Kilpailussa yhteistyössä mukana olevan Visit Uudenkaupungin matkailujohtaja Irmeli Laiho-Andersson tarjosi osallistujille yllätyspussit.
Heti merkin saatuaan osallistujat siirtyvät parhaaksi katsomilleen paikoille. Moni kalastaa sillan alla, osa siirtyy hieman kauemmas laitureille. Kilpailijoita on kaiken ikäisiä.
– Aika rento fiilis, toteaa Jyri Virtanen , jonka joukkue on nimeltään Suklaamonnit. Joukkue kalastaa sillan vieressä.
– Sanotaan, että jonkin verran tulee kalastettua, hän kertoo vapaa-ajan kalastuksestaan muuten.
Suklaamonnit-joukkueeseen kuuluu myös Ari Meskanen , joka on paikalla rennoissa tunnelmissa. Molemmat ovat osallistuneet kilpailuun myös aiemmin.
– Kalaa tulee, tai sitten ei tule, hän toteaa.
Rentous kuuluu kilpailun luonteeseen.
– Tämä on tällaista matalan kynnyksen kalastamista, että pääsee pois siitä ennakkoajatuksesta, että pitäisi vain mökillä kalastaa, Antila toteaa.
Aloitteleville kalastajille Antila suosittelee onkimista sen helppouden myötä. Se ei vaadi edes kalastonhoitomaksua.
– Sitä voi tehdä monilla tavoin, kyllä onkiminen on se, mistä aloitetaan. Se on edullinen ja saalisvarma tapa, Antila kertoo kalastusmenetelmistä.
Hieman kauempana sillasta olevalla laiturilla kalastavat Mäkiset-joukkueessa isä ja tytär.
– Ihan hyvillä fiiliksillä, on hauskaa, kertoo Niina Routakorpi , joka sai juuri kalan nostettua vedestä.
Innokas kalamies Jari Mäkinen käy usein kalassa. Kilpailuun hän osallistuu ensimmäistä kertaa.
– Päätettiin, että tullaan tänne koettamaan, hän toteaa.
Kolmen tunnin kuluessa kala käy syöttiin. Vedestä nousee muun muassa ahventa, haukea, lahnaa ja särkeä. Moni näkyy ottavan saalista myös kotiin vietäväksi.
Kello 20 jälkeen julistetaan voittajajoukkueet. Kolmanneksi tuli Niilo Luovilan ja Oiva Luovilan joukkue Karmivat Kuhat tuloksella 91 senttiä, toiseksi Ulla Holmbergin ja Liisa Renholmin Kalamummit 101 sentillä, ja ensimmäisen paikan vei kolmatta kertaa Juuso Triipposen ja Samu Laaksovirran joukkue Kanaalin Tonkijat 133 sentin tuloksella.
– Tänään se oli varmaan se iso hauki, ja lahna lisäksi, kertovat Juuso Triipponen ja Samu Laaksovirta voiton avaimista.
– Melkein tällainen kesän kohokohta tämä Street Fishing, hän toteaa. Turkulaiset Triipponen ja Laaksovirta osallistuivat myös tiistaina järjestettyyn vastaavaan tapahtumaan Turussa Aurajoen rannalla.
– Se on ehkä kovempi kalavesi, mutta tämä on meille parempi kalavesi, Triipponen toteaa.
– Toki Turustakin on tullut mitalisijoja, hän kertoo.
Molemmat kertovat kalastavansa usein, ja jo pienestä pitäen.