Korona-aikana maksu poistettiin väliaikaisesti käytöstä. Mutta nyt halukkaita on enemmän kuin resursseja.
– Useamman kerran viikossa kysytään jäsenkortteja, mutta sitten ei riittäisi vähääkään muille, kertoo Kotiluolassa työskentelevä Taika-Kukka Äikäs .
Jäsenmaksu on selkiyttänyt tilannetta ja estää väärinkäytöksiä yhdessä numerojärjestelmän kanssa. Jokaisella jäsenellä on oma numeronsa, joten etukäteen tiedetään, kuinka paljon on jaettavaa, ja kuinka paljon on jaettu.
– Korona-ajan alussa ei ollut numeroa ja silloin joitain ihmisiä tuli uudelleen jonoon. Suurin osa ihmisistä tietää toimia asiallisesti, kertoo Mirja Vesterinen.
Avun tarpeen on huomattu kasvaneen huomattavasti inflaation myötä. Samalla ruokakasseihin löytyy vähemmän täytettä.
– Joskus kaupoista tulee nolla tuotetta, joskus paljonkin, Vesterinen toteaa.
Aletuotteiden menekki vähentää hävikkiä, mutta toisaalta myös ruoka-apuun menevää tuotemäärää.
– Hintojen nousu näkyy siinä, että ihmiset ostavat enemmän aletuotteita, tuumii Äikäs.
Ruokakassijonossa on selkeän yhteisöllinen tunnelma. Ihmisiä on paikalla laidasta laitaan, mutta kaikki puhuvat keskenään ja vaihtavat terveisiä.
Jonossa olevilta liikenee kiitosta A-Killan toiminnalle.
– Ehdottomasti hyvä, ihan tarpeellista, kertoo jonossa oleva Miika .
Vuosimaksukaan ei herätä vastustusta, vaikka jotkut pohtivat, onko kaikilla sitä varaa maksaa.
– Jos ei mitään itselle vaikuta, niin hyvä. Monillakin on ollut vaikeuksia siinä, toteaa Maija .
– Kyllä se sijoitus itsensä takaisin maksaa, rahalle on vastinetta, sanoo puolestaan Miika.
Maija ja Miika ovat tyytyväisiä ruokakassin sisältöön.
– Kyllä siinä ihan riittävästi ja monipuolisesti on, molemmat kertovat.
Jo pidempään ruokakassijaossa käynyt Ilkka pitää jaon järjestelmällisyydestä.
– Tämä muuttui paljon paremmaksi, kun on tämä numerohomma. Vuosimaksun käyttöönotto oli mielestäni hyvä päätös, Ilkka kertoo.
Kotiluolan tiloja on muutettu vielä viihtyisämmiksi. Kahvio sijaitsee nyt rauhallisemmassa paikassa, ja sen seinille on ripustettu Heli Ukkosen taideteoksia, joista moni on jo varattu. Kesän alusta lähtien myös asumisneuvoja on käynyt paikalla neuvomassa ihmisiä.
– Täällä on hyvä yhteishenki, toteaa Kotiluolassa vapaaehtoisena työskentelevä Hannele Laaksonen .