Some haltuun

0

Autoja, akkuja, lannoitteita, lämmönsiirtimiä ja monenmoista muutakin maailmalla tarvittavaa tehdään Uudessakaupungissa. Nyt on tulossa uusi aluevaltaus, sillä rohkea ja ennakkoluuloton ukilaisyrittäjä ottaa somen haltuunsa ja ryhtyy tekemään sinne sisältöä. Mutta annetaan Heta-Marjatan itse kertoa.

– Joo siis, mä olen ryhtymässä some-alan yrittäjäksi enkä aio tyytyä vaan yhteen kanaaliin vaan otan hallintaan ne kaikki, mitä niitä nyt onkaan. Mä hokasin pari päivää sitten, että somessa tienaa paljon rahaa ja tulee kuuluisaksi ja ne molemmat sopii mulle.

– Mä oon opiskellu Novidassa ekonomiaa ja niitä talousjuttuja, mut nyt mä pidän vähän taukoo kun alkaa tää somejuttu. En mä tarkoita etteikö ekonomia olis tärkeetä, raha ja kaikki sellanen vaikka nykyään maksetaan yleensä kortilla tai sovelluksella, mutta esmerkiks torilla ja jossain vanhusten jutuissa voi vielä joutua maksamaan ihan rahalla.

– Mulla on jo tiimi koossa, siihen kuuluu yks hiusstylisti ja kynsiteknikko ja personat trainer eli pt. Ja täytyy sanoa, että mukana on myös yks Make. Se on tosi pätevä, se on ainaki pari vuotta seurannut somea ja sillä on paljon hyviä ideoita mitä mä rupeen tekeen.

– Tavallaan me seurustellaan Maken kanssa, mutta siitä ei saa vielä puhua, kun me aiotaan julkaista se somessa ja saada paljon tykkäyksiä. Ja sit me muka-erotaan ja mä itkua tihrustaen parun sen perään, siis some-leikisti. Mä oon tosi hyvä itkeätihrustamaan. Ja sit me palataan yhteen, niinku some-oikeesti ja saadaan lisää tykkäyksiä.

– Mun pt:llä on kans yks hyvä idea, se kerto miten monta kertaa ruokaa pitää pureskella ennen kuin nielee sen. Siis ihan tajutonta, sellastakaan ei oo missään koulussa tai lehdissä puhuttu. Se mun some on siis kans hyvinvointisome, kun ne jutskat on nykyään muotia. Mä voisin niinku näyttää oikein, miten kuuluu pureskella, se tehoaa paljo paremmin kuin se, et vaan sanoo sen.

– Ja sit yks aihe on politiikka, Make sano, että ne kiinnostaa aika monia. Mä aionkin tehdä yhen semmosen somepäivityksen missä mä otan kantaa asioihin, ne vetoo tosi paljon ihmisiin. Mä voisin sit joskus muutaman vuoden päästä lähtee ite sinne edustuslaitokseen, kun niillä on hyvät liksat ja muut edut mut ensin tää some kuitenkin, se on mun ykkösjuttu nyt.

– Make on autotehtaalla, sillä on ajokortti ja hygieniapassi, vaikka se on mennyt vanhaksi, mutta osoittaa, että Makessa on paljon potentiaalia. Make tuntee somejutut tosi hyvin, taisinkin sanoa sen hetki sitten, esmerkiks sillä on semmonen idea, et mä istun autossa ja kerron sillai kansantajuisesti niistä kaikista vekottimista niinku ohjausympyrästä ja kaasuttajasta ja niistä.

– Maken mielestä ja mun mielestä kans some ei saa olla pelkkää viihdettä vaan pitää olla myös asiaa. Siin vois kans esitellä niin liikennetien sivussa olevia hymiöitä ja muita merkkejä.

– Asiaa on kans kaikki ne tempaukset, mitä mun kaverit on viikonloppuna hommaillut. Mä teen niistä semmoisen yhteenvedon ja pistän sen someen ja siihen loppuhuipennukseks sen, kun yks Riina-Hanna kompastu Karjurokissa pari vuotta sitten ja kaatu kuralätäkköön. Semmonen huumorijuttu keventää niinku sitä asiaa ja semmosen mä oon nähny telkkarissakin.

– Mä kävin Ukipoliksessa pyytämässä vähän alkurahaa, jotain kolkytdonaa mä sanoin, mut ne ei tajunnu. Ne luulee, et some otetaan haltuun jollain Nokian 3310:llä, ääliöt. Siin pitää olla laitteet ja tiimi ja se maksaa.

– Mut mä en luovuta, ensi viikolla varmaan saadaan ulos eka some ja sitten näette.

Jussi Arola

vapaa toimittaja

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän