Taide nousi keskiöön

0

Uudenkaupungin seurakunnan kirkkoneuvosto tuskin arvasi, mitä seuraa, kun kirkkoneuvosto päätyy miettimään taiteilija Hannu Väisäsen teoksista luopumista. Tämä kertoo ehkä jotain ajastamme. Kulttuurin, erityisesti kuvataiteen, ymmärtäminen ja sitä kautta arvostus on laskenut. Osa poliitikoista on julkisuudessakin esittänyt mielipiteitä, että vain perinteinen taide on julkisen tuen arvoista.

Myös koronavuodet paljastivat päättäjien suhtautumisen kulttuuriin. Kulttuuri hyllytettiin lähes kokonaan, vaikka kulttuurilla kansallisten ja kansainvälistenkin tutkimusten mukaan on selvä yhteys ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Alan ammattilaisilta katosivat työt ja tulot. Tilannetta yritettiin jälkikäteen korjata, mutta ratkaisut jättivät arven.

Siksi oli suorastaan hienoa, että Uudenkaupungin seurakunnan taideteoksista syntyi kohu. Se viestii kulttuurin merkityksestä. Kuvataiteen, teatterin, musiikin ja muun kulttuurin keinoin ihmiset löytävät yhteyden toisiinsa. Kulttuuri on kuin liima. Tätä kirkkoneuvosto ei ymmärtänyt. Jos seurakuntakeskuksen seinäteokset noin vain vaihdetaan, rikotaan se yhteisöllisyys, josta moni on ammentanut voimaa. Teokset kuuluvat osana ihmisten elämänkokemuksiin. Vaikka taideteos ei miellyttäisi omaa silmää, sen läsnäolo on silti tärkeää.

On hyvä, että taideteoksista syntyi näin väkevä keskustelu. Taiteesta pitääkin keskustella. Sen keskustelun kautta alamme jälleen ymmärtää toistemme näkökantoja. On parempi keskustella kuin asettua vastakkain ja kasvattaa vihaa.

Keskustelu on myös hyvä muistutus taiteen perusluonteesta: taiteen tehtävä ei ole miellyttää, vaan herättää ajatuksia. Sen Väisäsen työt ovat nyt tehneet.

Kirkkoherra Juhana Markkula arvioi seurakunnan taideillassa keskiviikkona, että lopullinen päätös Väisäsen teoksista jää todennäköisesti vuodelle 2024.

Sitä ennen ehtii syntyä jo toinen taidekeskustelu: valintalautakunta tekee esityksensä Wintterin taidehankinnasta tulevana syksynä.

Teija Uitto

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän