Crusell-viikon avaus puhalletaan Uudenkaupungin torilla lauantaina. Crusell-viikolla kuullaan kansainvälisiä huippumuusikoita, kuten Emma-palkittua Kamus-kvartettia, klarinetisti Jonathan Leibovitzia, huilisti Christina Fassbanderia, oboisti Juri Vallentinia ja fagotisti Mor Bironia. Viikolla on myös lapsille oma elokuvakonsertti ja perinteinen Lyhtyjen yö kerää kaikenikäistä väkeä Vallinmäelle nauttimaan musiikista.
Myös naapurikaupungissa Laitilassa on menossa kesän suurin musiikkitapahtuma. Jazzkukko-festivaalin ensimmäinen konsertti kuultiin jo viime perjantaina. Nyt loppuviikolla Jazzkukko huipentuu kaksoiskonserttiin Laitilan kaupungintalolla ja kirkkopuiston piknik-konsertissa esiintyy kansainvälisiä jazzin kuumia nimiä, kuten Livio Almeida ja Antonello Parisi, Xantone Blacq ja illan kruunaavat televisiosta tutut artistit Osmo Ikonen ja Heini Ikonen sekä Ladies First Bigband.
Meitä siis hemmotellaan musiikin superkattauksella. Tapahtumiin liittyy vain yksi ongelma: niiden samanaikaisuus. Festarikävijöiden kannalta on harmittavaista, että alueen kaikki suurimmat musiikkitapahtumat osuvat samoille päiville. Crusell-viikko ja Jazzkukko lomittuvat sentään mukavasti niin, että yleisö pääsee nauttimaan molemmista.
Jos kävijä haluaisi mennä sekä Karjurockiin että Jazzkukkoon, se vaatii jo miettimistä. Vaikka festivaalit sijoittuvat musiikiltaan eri genreen, festarit eivät ole silti toisiaan poissulkevia. Yleisö, joka kuuntelee mielellään Juha Tapiota ja Suvi Teräsniskaa, nauttii varmasti myös Osmo Ikosen ja Heini Ikosen sekä Ladies First Bigbandin musisoinnista. Nyt pitää valita, kumpaan festivaaliin osallistuu tai suunnitella itselleen tarkka viikonloppu-ohjelma.
Sitten on vielä se kysymys, riittääkö kävijöillä rahaa osallistua moneen näin lähekkäiseen musiikkitapahtumaan.
Teija Uitto