Kolmen naisen teoksista koostuva Elämän muodot, osa 4 -näyttelyssä esillä on keramiikkaa ja tekstiilitaidetta.
– Jokainen näyttely on erilainen. Tila vaikuttaa kokonaisuuteen, kertoo Värtsilästä tuleva tekstiilitaiteilija Karoliina Arvilommi .
Arvilommi on viime vuodet työstänyt Palapeli-sarjaansa, jonka ajatuksena on yhdistellä eri muotoja koristeellisista ja värikkäistä huovutetuista tekstiilipaloista. Muodot yhdistyvät luoden erilaisia hahmoja ja eliöitä, luoden tarinallisen kokonaisuuden. Taustalla on ajatus siitä, että kaikki on yhtä, kaikki elävä on tehty samoista aineista.
– Minä käytän paikallisilta luomutiloilta saatua suomenlampaan villaa, Arvilommi kertoo käyttämästään materiaalista.
Materiaalin merkitystä ja näyttelyiden kokoamista kuhunkin tilaan sopivasti korostavat myös joensuulainen Marjaana Rotko ja helsinkiläinen Pirjo Nylander .
– Me kaikki olemme materiaalipohjaisia taiteilijoita, materiaali tulee vahvasti esille, kertoo Rotko.
Rotko käyttää materiaalinaan pääosin suomalaista punasavea. Hänen teoksissaan korostuvat luonnonmukainen muotoilu, ja luonnon vaikutus kaikkeen. Hän kuvaa teoksissaan myös ihmiselämän kulkua.
Nylanderin taiteen aiheena on kaiken ykseys. Hän haluaa teoksillaan muistuttaa ihmisiä siitä, että kaikki on yhtä. Nylander kertoo myös keramiikkataiteen muutoksista vuosien varrella. Nykyään taiteenlaji ei ole niin tarkasti määritelty kuin ennen.
Kukin taiteilijoista työskentelee omissa työtiloissaan. Kotona se olisi vaikeaa, sillä tarvittavat välineet vievät tilaa, ja materiaalit sotkevat helposti.
– Se on todella sotkuista saven kanssa työskentely, ei voi kotona tehdä, Nylander kertoo.
Keramiikkauunit ja Arvilommin tapauksessa karstauskone ja huovutuskone vievät tilaa. Arvilommi onkin kehittänyt oman märkähuovutustekniikkansa parhaan lopputuloksen takaamiseksi.
Vaikka taiteilijoita arvelutti ensin hieman näyttelytilan suuri koko, osoittautui se juuri sopivaksi ja hyväksi paikaksi.
– Tämä on aika työläs näyttely, tätä on kolme pitkää työpäivää rakennettu, kertoo Arvilommi.
Taiteilijat ovat viettäneet aikaa Uudessakaupungissa, kaksi heistä ensimmäistä kertaa. Rotko on käynyt kaupungissa aiemminkin.
– Tosi kiva kaupunki, he kaikki toteavat.
Elämän muodot, osa 4 -näyttely on avoinna 17.7.–11.8. välisenä aikana kulttuurikeskus Crusellissa.