– Tässä on aika pitkältä ajalta teoksia. Taidekouluajalta 1980-luvulta ensimmäinen, uusimmat viikko sitten, Kuusikoski toteaa. Suurin osa on kuitenkin valmistunut aivan viime vuosien aikana.
Aiemmin taiteilija teki enemmän maalauksia, mutta on siirtynyt viime aikoina grafiikan pariin.
– Ihminen on vähän sellainen, luovakin ihminen, ettei rahkeet riitä kaikkeen, Kuusikoski pohtii syitä uuden taiteellisen vaiheen tiimoilta.
Tämän lisäksi Kuusikoski on mieltynyt abstraktiin taiteen tekemiseen, ja suuntausta edustavia teoksia on niitäkin näyttelyssä nähtävillä.
– Toisaalta on minun mielestäni hienoa, että taide muuttuu, Kuusikoski toteaa viitaten siirtymää abstraktin suuntaan.
Kuusikoski heittätytyy mielellään taiteen pariin, ja antaa työn viedä mukanaan.
– Minä annan maalauksen viedä minua, en itse oikein ymmärrä mistä ne tulee, hän kertoo luovasta prosessistaan.
Taideprosessi on Kuusikoskelle kokonaisvaltainen. Hän kuuntelee samalla mielellään musiikkia.
– Klassista musiikkia, ja kaikkea laidasta laitaan. Isä menehtyi reilu vuosi sitten, kuuntelen mitä hänkin kuunteli, Kuusikoski kertoo musiikin merkityksestä.
– Pitää kuunnella saman tyyppistä musiikkia koko ajan kun maalaa, muuten maalaus ei olisi yhteneväinen, kertoo Kuusikoski.
Uudessakaupungissa syntynyt Kuusikoski on asunut myös muun muassa Yhdysvaltain Kaliforniassa. Hän on havainnut, että paikalla on väliä sen suhteen, millaisia maalauksia hän tekee.
– Siinäkin on valtava ero, missä maalaa, Kaliforniassa maalasin värikkäitä maalauksia.
– Täällä tulee hirveästi tehtyä tällaista sinivoittoista, nyt tullut yllättävästi myös vaaleanpunaista, Kuusikoski kertoo maalaustensa värimaailmasta Suomessa.
Kuusikoski on ollut taiteellinen jo lapsesta saakka. Taiteellisuus kulkee hänellä suvussa.
Tiina Kuusikosken Kesänäyttely on esillä 31.7. saakka Taidegalleria Horisontissa.