Roomassa ovat Colosseumit ja riemukaaret, mutta meillä vanha muistorikas koulurakennus, raatihuone ja kirkko ja lähellä vielä uutukainen pihakatu penkkeineen ja kivipintoineen. Enkä usko toista sen vertaista Vakka-Suomesta löytyvän.
Istuin autossa ja tarkkailin kaupungin keskeisimmän katuristeyksen liikennettä. Se oli hyvin samanlaista, josta olen kertonut ennenkin, enkä vaivaa lukijaa siitä nyt enempää. Kertaan vain lyhyesti, että pyöräilijä ei väistä ketään eikä mitään ja pitää suojatietä omana etuoikeutenaan. Autoilija väistää pyöräilijää ja usein jalankulkijaa sekä noudattaa parhaiten liikennemerkkien ohjeita.
Tilanne on samantapainen toki muuallakin. Jotta saisin juttuun myös yhden ehdotuksen, teen sellaisen nyt, tai oikeastaan taas kerran. Sekin liittyy osittain liikenneaiheeseen. Vilkkaimman risteyksen kohdalla voisi ylläpitäjä jo maalata viimeinkin ne ruudut pysäköiville näkyviin, siis liikkeen aukioloaikoina, kuten ohje vaatii. Vieressä vinosti seisova sotkuinen merkki tulisi oikoa ja ohjetaulu uusia. Tekstin oikeinkirjoitus pitäisi tarkistaa jo senkin takia, etteivät turistit saisi kielteistä käsitystä kulttuuripaikkakunnan tietotaitotasosta.
Alisenkadun muuttunutta ulkomuotoa katsellessa muistelin aikaa, jolloin koulupoikana astelin jalkakäytävän sileitä kiviä pitkin. Ihmettelin silloin, miten kivi oli voinut siten kulua kävelijöiden jalkojen alla, kuin eteisen lankkulattia oksamuhkuroineen.
Katu oli sorapintainen ja sitä pitkin lähti linja-autokin kaupungista, varsinkin lauantaisin ihan täyteen pakattuna. Nyt paljon isommat ja komeammat kulkevat Rantakatua, usein puolityhjinä. En ole uuden muodon saanutta katuosuutta vielä ainoallakaan askeleella kokeillut ja luulen, etten uskalla autoanikaan sille päästää.
Pois lähteneen tutun kioskin kulmauksessa havaitsin keväällä miesryhmän seisoskelevan ja ymmärsin heidän kaipaavan istumapaikkaa varjoisella paikalla. Joutuivat siirtelemään painoa jalalta toiselle jäätelöannosta maistellessaan. Ymmärrän hyvin, miksi eivät menneet uusitun alueen aurinkoiselle istuimelle.
Kestää useita vuosia, ennen kuin istutetut palmua muistuttavat puut antavat kunnon varjon. Muistan, että usein talvisin samalla paikalla oli melkoisia lumikasoja kadun molemmilla laidoilla ja traktori oli auraustyössä. Miten uusi kesän oleskelualue pärjännee mahdollisissa lumioloissa?
Luin lehdestä, että Alistakatua nimitettiin kaupungin pääkaduksi. Olen tutustunut moniin sellaisiin ja huomannut, että niillä on runsaasti jalankulkijoita. Täkäläisen pääkadun uudella pihakatuosuudella näin yhden auton ja auringon kuumentamalla penkillä istui yksinäinen helteen uuvuttama, joka ei ainakaan näyttänyt turistilta.
Oli tosin hiljainen arki-iltapäivä. Varmasti alueella on väkeä välillä enemmänkin, sillä ihan mieluisalta paikalta tämä uusi aluevaltaus näyttää. Ei ole ollenkaan ihme, jos kesän lämpöisenä arki-iltanakin siellä moni kaupunkilainen istuskelee. Mutta melko harvoin hän siellä pinipajulaista tai ketteliläistä kaupunkilaista silloin tapaa.
Torituristi tuli syntymäseudulleen jo aikaisin keväällä, jolloin koivut ja kylvöpellot eivät vielä vihertäneet. Sinivuokot ja vähän myöhemmin valkovuokot ilmestyivät tutuille kasvupaikoilleen. Kului viikko ja taas sain jutella uusille koivun hiirenkorville niiden kesäelon vaiheet.
Ilonhetkeksi voisin nimetä kauniin tyynen kesäillan, jolloin monen kukkumattoman kesän jälkeen kuulin käen kukkuvan. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun se tapahtui korvakojeiden avulla. Mutta lyhyt hetki kuitenkin tuntui vielä vaikuttavammalta kuin monien kesien monet kukunnat, jotka kunnon kuulolla koin.
Sitten koivuissa kohisivat täysikasvuiset lehdet, linnut vaikenivat ja teitten varsia alkoi koristaa sinikellojen ja huumaavatuoksuisten keltamataroitten ynnä muitten kukkaisten monenkirjava värinauha. Keltaisten elopeltojen ja syksyn lehtien aika tulee aikanaan. Yksi tähti jo tuikki pimenneellä yötaivaalla.
Noin 45 kesänä olen toivotellut aurinkoa, sadetta ja mansikoita.
Toivottelen nytkin!
Loppuun olen välillä liittänyt jotain isomman käden kirjoittamaa.
Seuraava on kansalliskirjailijalta.
Hiilakas ja puhdas oli taivas, ei nähty yhtään pilven haitaletta kaarevan kannen alla; ainoastaan poutapääskynen, tuskin silmin näkyvä, siellä väikkyi, lentäin sinne, tänne, keveänä ja vilkasna kuin onnenlapsen aatos
Torituristi