Tuntumia elämään ja ihmisyyteen Runonkulman Galleriassa

0
Raumalaiset kuvataiteilijat Taru-Taina Nora (vas.) ja Heli Väisänen aloittelivat sunnuntaina näyttelyn ripustamista.

Kuvataiteilija Heli Väisänen kuorii varovasti pehmusteita isoon muovilaatikkoon pakatun teoksen ympäriltä. Esiin tulee keramiikkaveistos, nainen, jonka hiuksista muodostuu valtava, haavoittuva ja samalla suojaava pesä. Sinne Väisänen asettelee pienen ihmishahmon.

– Tämän nimi on Pesä tai Luottamus . Ehkä Pesä on parempi, Väisänen sanoi.

Näyttävä naishahmo jatkaa Väisäsen elämää, kasvua, juuria ja luontoa kuvaavia teemoja, jotka esiintyvät myös hänen grafiikantöissään. Samoja teemoja tutkii myös kuvataiteilija Taru-Taina Nora , jonka kanssa Väisänen on pitänyt jo 14 yhteistä näyttelyä.

Runonkulman Galleriassa avattava näyttely on heidän viidestoista yhteisnäyttelynsä ja samalla gallerian toisen vuosikymmenen ensimmäinen.

Raumalaiset Väisänen ja Nora ovat molemmat siviiliammateiltaan luokanopettajia. He tutustuivat työn kautta 1990-luvun lopulla, ystävystyivät ja ovat siitä asti tehneet tiivistä yhteistyötä. Näyttelyissä heillä on usein mukana jopa yhteinen työ, keramiikasta tehty, höyhenkuvioinen installaatio.

– Näyttelyt ovat olleet tavallaan kuin matka, jonka varrella pohdimme yhteisiä teemojamme. Käsittelemme kumpikin teoksissamme elämää nyt ja menneinä aikoina, ihmisyyttä ja inhimillisyyttä, todessa ja unessa, leikitellen ja vakavasti. Viime aikoina molempien teoksissa on esiintynyt huolta maailmanrauhasta ja oman sisäisen rauhan etsimistä. Luonto ja sen merkitys on noussut yhä vahvemmin teosten sisällöksi, taiteilijat kuvasivat.

Taru-Taina Nora on kiinnostunut etenkin ihmiskasvoista. Hänen mielestään kasvot ovat ehtymätön aihe, josta voi aina oppia ja löytää uutta.

– Olen tehnyt paljon rintakuvia ja toistanut samoja aiheita. Yhdessä vaiheessa tein hahmoilleni aina nutturan ja kerran jopa äitini kysyi, että miksi sinä aina noita nutturoita teet. No siksi, että siitä tulisi joka kerta parempi, Nora kertoi.

Sunnuntai-iltapäivällä näyttelyn ripustaminen oli vasta alussa. Yhdessä galleristi Mervi Levasen kanssa taiteilijat mittailivat  teosten paikkoja seinillä, pylväiden sijoittelua ja sitä, mitkä teokset ylipäätään päätyvät esille. Katsoja näkee valmiin näyttelyn, mutta taiteilijalle koko avajaisia edeltävä prosessi on merkityksellinen.

– Nautimme siitä, kun otamme tavallaan tilan haltuumme ja siitä tulee jotenkin oma ja rakas. Olemme joskus jopa maalanneet näyttelytilan ennen ripustamista. Näyttelyn valmistaminen on työlästä, siinä pitää tietää ja järjestää paljon yksityiskohtia ja varmistaa, että kaikki tehdään ajoissa, Nora kertoi.

Yksi hyvissä ajoin etukäteen tiedettävistä asioista on näyttelyn nimi. Tällä kertaa nimeksi annettiin Tuntumia . Tiistaina avattava näyttely on esillä 26.8. asti.

Pirkko Varjo

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän