Mietityttää kovasti, kenen neronleimaus oli raahata itsemme ja puolet maallisesta omaisuudestamme viideksi viikoksi tuhansien kilometrien päähän toiselle mantereelle?
Rakastan Suomen kesää. Olen aina odottanut tunnelmallisia kesäiltoja, järveen pulahtamista ja saunomista sekä lyhyttä, mutta sitäkin makeampaa mansikkakautta kuin kuuta nousevaa. On todella vaikeaa todeta, että minun osaltani Suomen kesä on aikalailla eletty kesäkuun loputtua. Kaiken lisäksi sekin vähä meni pitkälti töissä.
Jään paitsi todella monista perinteiksi muodostuneista tapahtumista, enkä pääse osallistumaan esimerkiksi juuri mansikan poimintaan tai tapaamaan sukulaisia Rauman Pitsiviikolle. Elämä on kuitenkin valintoja, eikä kaikkea voi saada. Tällä kertaa kesälomaa vietetään marokkolaiseen tyyliin, joka sekin on erittäin kelpo tapa nauttia kesästä.
Tänä kesänä sauna ja järven ranta vaihtuvat isoihin, suolaisiin aaltoihin ja tulikuumaan, pumpulinpehmeään rantahiekkaan. Mikäli saunaa tulee ikävä hellerajat rikkovasta säästä huolimatta, on Marokossakin oma ”saunansa”: hammam.
Kesäreissut Raumalle ja Helsinkiin vaihtuvat Tangeriin, Chefchaoueniin ja Fèsiin. Pitsiviikko jätetään ensi kesään, tänä kesänä juhlimme suurella porukalla Eid al-Adhaa. Kansainväliset Suurmarkkinatkin jäävät väliin, mutta toisaalta pääsen kiertelemään monen kaupungin medinassa, eli vanhassa kaupungissa, josta varmasti löytyy koju, jos toinenkin.
Uusien perunoiden, lämminsavulohen ja kermaviilikastikkeen sekä tietenkin perinteisen grillimakkaran korvaavat kumppanini äidin ylenpalttiset tagine-, couscous- ja lammasruoat. Mummon tekemä marjamehu vaihtuu sokeriruokomehuun, makeita kaktushedelmiä popsitaan mansikoiden sijaan ja tienvarsilla rehottavatkin rosmariinipuskat, eivätkä voikukat tai lupiinit.
Suomen epäluotettavista, joskus viileistäkin säistä ei tarvitse stressata. Tänä kesänä uimme aurinkorasvassa ja nautimme porottavasta auringosta sekä varmasta lämmöstä. Kesäsateitakaan ei ole juuri heinäkuulle luvattu.
Seesteinen pieni kesäkaupunki vaihtuu puheensorinaan, musiikkiin, tuoksuihin ja väreihin hukkuneeseen suurkaupunkiin, jossa loputon kuhina ja hälinä on enemmän sääntö kuin poikkeus. Kirkonkellojen sijaan kuuntelemme tänä kesänä pitkälle kantautuvia rukouskutsuja ja katselemme värikkäiden puutalojen sijaan värikkäitä moskeijoita.
Merenrantaa en kuitenkaan ole vaihtamassa mihinkään – Marokossa meitä odottavat vieläkin pidemmät rantaviivat.
Vaikka stressaa ja suomalaisista kesäperinteistä paitsijääminen harmittaa, luulenpa, että tästä kesästä tulee yksi niistä, joita muistellaan vielä vanhana keinutuolissakin. Tänä kesänä tuttu ja turvallinen vaihtuu uuteen jännittävään seikkailuun.
Jasmin Jussila