Korihaiden kapteeni Bojan Sarcevic ei uran varrella itseään säästele, kun tavoitteena on kehittyminen niin hyväksi koripalloilijaksi kuin vain mahdollista. Nuoruudessaan Sarcevic on kuluttanut monia tunteja bosnialaisissa liikuntasaleissa tullakseen pelaajaksi, joka 35-vuotiaana on edelleen omalla pelipaikallaan Korisliigan paras.
Nyt Sarcevic on jakanut oppejaan seuraaville sukupolville kolmen päivän ajan Korihaiden järjestämällä Bojanin korisleirillä. Vajaa 40 nuorta koripalloilijaa on alkuviikon hikoillut Pohitullin palloiluhallilla sekä ulkona keinonurmikentällä hymyssä suin.
Korihait on useasti järjestänyt erilaisia juniorileirejä, mutta nyt ensimmäisen kerran järjestettiin pelaajan oma nimikkoleiri. Kunnia oli myös Sarcevicille ensimmäinen laatuaan.
– Kuulostaa tietenkin hienolta oma nimikkoleiri, mutta en ota tästä henkilökohtaista kunniaa. Tärkein juttu meille on, että lapset pitävät hauskaa ja nauttivat leiristä, Sarcevic totesi.
Yksin hän ei todellakaan ole leiriä pitämässä, sillä leirin ohjaamisesta ovat vastanneet liigajoukkueen Joni Herrala sekä naisten 1. divisioonaan nousseen naisten joukkueen Iida Korpijärvi ja Ellen Blomqvist.
Leirin ”yllätysvalmentajina” toimi liigajoukkueen päävalmentaja Darko Mihajlovic ja Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin päävalmentaja Janne Koskimies.
Juniorileirit ovat Sarcevicille lähellä sydäntä, koska hän vietti nuoruudessaan monet kesät erilasilla leireillä Bosniassa ja Serbiassa. Hyppääminen leiriläisestä leirivalmentajaksi saa kokeneella takamiehelle muistot pintaan.
– Leireillä oli lapsia, joista monet tulivat eri puolilta, kuten Venäjältä, Belgiasta ja Saksasta. Paljon lapsia eri lähtökohdista, joiden kohtaaminen ja yhdessä oleminen oli hienoa. Ei opita vain koripalloa, vaan opitaan toisistamme ja toistemme kulttuureista, Sarcevic muisteli.
Serbiassa leirit saattoivat venyä pariviikkoisiksi, mutta Pohitullissa leireiltiin kolmena päivänä. Juniorit harjoittelivat koripallon perustaitoja monipuolisesti ja kolmantena päivänä oli luvassa erilaisia pelejä ja kisoja.
– Tärkein juttu on, että lapset ihastuvat koripalloon ja oppivat jotain uutta, Sarcevic kiteytti.
Kaksinkertainen Suomen mestari tietää, mitä huipulle eteneminen vaatii. Siksi Sarcevic halusi tuoda leirillä huomiota esiin oikeanlaisesta asenteesta sekä asioista salin ulkopuolelta. Esimerkiksi riittävän ravinnon ja levon saaminen ovat tärkeitä urheilijoille.
Harjoittelu on kuitenkin kaiken a ja o.
– Kesä on parasta aikaa, jos haluat kehittyä ja olla parempi pelaaja kuin viime kaudella. Harjoittelu on tosi tärkeää, mutta pelkkä harjoituksissa olo ei riitä. Mitä teet ennen treeniä, miten treenaat ja miten palaudut treenien jälkeen. Niitä on hyvä ajatella, kapteeni ohjeisti.
Sarcevic suosittelee junioreita juttelemaan kesän aikana omien valmentajien kanssa, mitä asioita olisi hyvä kehittää.
– Voi olla, että jollain on heittäminen vahvuutena, niin silloin voi harjoitella pallonkäsittelyä tai syöttämistä. Kaupungissa on ulkona koriskenttiä sekä monelta löytyy varmasti oma kori pihalta, joten on hyvät mahdollisuudet harjoitella oma-aloitteellisesti.
– Tärkein oppi ja kehitys tapahtuu kuitenkin ilon ja koripallon hauskuuden kautta, Sarcevic päätti.