Tapahtuma sai alun perin kipinänsä järjestäjätahossa mukana olleiden Marko Koseniuksen ja Nina Pitkäsen yhteisestä Buick-harrastuksesta.
– Järjestimme aikoinaan pienimuotoisia kokoontumisia, mutta 2021 Somerolla tapahtuma sai loistavan vastaanoton harrastajilta, joten tapahtuma on kasvanut jokaisena vuotena, Buick Meet Nordicin tuottajana toimiva Pitkänen taustoittaa.
Buick-harrastus on Pitkäsen mukaan tällä hetkellä nouseva trendi autoharrastajien keskuudessa. Edellisillä kerroilla tapahtuma on kerännyt kolmisenkymmentä Buick-autoa eripuolilta Suomea sekä Ruotsista on myös vierailijoita käynyt.
Tänä vuonna on odotettavissa, että edelliset kävijäennätykset menevät uusiksi.
– Ruotsin puolelta on kuulunut huhua, että sieltä voisi useampi auto tulla. Sellainen toive olisi, jos paikalla olisi 50 Buickia ja ihmisiä olisi paikalla lähemmäs kaksisataa, Pitkänen ennakoi.
Vaikka tapahtumassa kokoontuu erityisesti Buick-harrastajat, ei osallistuminen rajoitu vain tiettyyn automerkkiin. Tapahtumaan voi osallistua kaikenmerkkiset autot.
Tavallista yleisöä kiinnostaa varmasti tapahtumaan kuuluvaa cruising-osuus sekä autonäyttely. Lauantaina klo 13 autot lähtevät letkassa ajelemaan Pyhärannasta kohti Laitilaa Ylikyläntien, Väkkäräntien ja Salontien kautta.
Autot pysähtyvät puoleksi tunniksi Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan pihalle, jolloin yleisöllä on mahdollisuus katsella autoja. Laitilasta autot suuntaavat Uuteenkaupunkiin ajaen autotehtaan kautta Raumantielle ja sieltä takaisin Pyhärantaan. Yleisö voi seurata autojonoa teiden varsilla.
Cruisingin jälkeen Pyhärannassa alkaa näyttely, jota yleisö pääsee vapaasti seuraamaan. Näyttelyssä palkitaan autoja eri kategorioissa muun muassa yleisöpalkinto, johon yleisö voivat paikan päällä vaikuttaa.
– Haluamme tämäntyylisillä tapahtumilla tuoda näkyvyyttä autoharrastajille. Aina ei tarvitse olla huomiota herättävä tuunattu luksusauto, vaan kun tavallisen harrasteautoharrastaja saa oman autonsa näkyville, niin se on tämän kaiken lähtökohta, Pitkänen kiteyttää.