Crusell-viikon merkitys meille uusikaupunkilaisille on suurempi kuin ehkä tajuammekaan. Festivaalin merkitystä voi testata pienellä ajatusleikillä, minkälainen kaupungin kesä olisi ilman tätä festivaalia.
Ensimmäisenä huomaisimme, että eihän meillä olekaan Lyhtyjen yötä – tuota ihanaa yhteistä piknikiä, jonka vilttipaikoista kilpaillaan leikkisästi. Piknikille voi mennä Vallinmäelle koska tahansa, mutta eihän se ole sama, kun sieltä puuttuvat muut ihmiset ja ennen kaikkea musiikki. Olemme vuosien myötä kuulleet Lyhtyjen yössä niin klassista musiikkia, jazzia, bluesia, balladeja kuin iskelmiäkin. Parempaa kesätapahtumaa on vaikea kuvitella kuin kaunis kesäilta Vallinmäellä musiikin ja ystävien seurassa.
Seuraavaksi huomaisimme, että eihän meillä ole Päivän puhalluksia. Pienkonsertit tuovat kulttuurin keskelle kaupunkia ja luovat Uuteenkaupunkiin keskieurooppalaista tunnelmaa.
Crusell-viikon varsinaiset konsertit ovat kansainvälisestikin korkeatasoisia ja houkuttelevat kaupunkiin vieraita, jotka tuskin tulisivat tänne ilman Crusell-viikkoa. Musiikin lisäksi konsertit esittelevät muualta tuleville kaupunkimme kauniita rakennuksia: Uutta ja Vanhaa kirkkoa, työväentaloa ja Wallilan kartanoa. Kaupungin keskusta vilkastuu selvästi Crusell-viikon aikana.
Crusell-viikko kruunaa kesän monella tavalla.
Crusell-viikon järjestäminen siirtyi tänä vuonna kaupungilta kokonaan Crusell-seuralle. Se tarkoittaa, että festivaali on yhä enemmän tavallisten kaupunkilaisten vastuulla. Crusell-viikkoa ei olisi ilman sitä valtavaa talkootyömäärää, mitä Crusell-seurassa ja Crusell-naiset tekevät. He tekevät työtä paitsi festivaalin, myös koko kaupungin eduksi.
Teija Uitto